Yksityisteiden avustukset
Sodankylän kunta avustaa yksityisteiden kunnossapitoa joko rahallisena avustuksena tai järjestämällä talviaurauksen avustuksen piiriin kuuluville yksityisteille.
Kunta avustaa yksityisteiden kunnossapitoa kahdella tavalla
- Järjestämällä talvikunnossapidon järjestäytyneille tiekunnille avustusehtojen mukaisesti. Tätä avustusta voi hakea järjestäytynyt tiekunta, jonka tien pituus on yli 500 metriä ja jonka tien varrella on vähintään kolme vakituisesti asuttua kiinteistöä. Hakeaksesi avustusta ole yhteydessä yhdyskuntatekniikan päällikköön. Kunta kilpailuttaa aurausurakoitsijat yksityisteille alueittain.
- Muun yksityistien osakas tai omistaja voi hakea kunnalta yksityistien talviaurauksen järjestämistä varten vuosittain kunnossapitoavustusta. Avustuksen suuruus määräytyy tien pituuden mukaan kulloinkin voimassa olevan taksan mukaisesti. Avustuksia haetaan vuosittain keväisin.
Kunnossapitoavustuksen hakeminen vuonna 2026
Vuoden 2026 kunnossapitoavustusten haku on päättynyt. Avustukset ovat haettavissa seuraavan kerran keväällä 2027.
