Alle kouluikäisten perheet
Lapsen kasvussa ja kehityksessä tai perhe-elämässä voi tulla vastaan erilaisia haasteita, vaiheita ja ihmetyksen aiheita. Täältä löydät tukea alle kouluikäisen lapsiperheen arkeen.
Tukea perheelle
-
Sodankylän varhaiskasvatus ja esiopetus
Sodankylässä varhaiskasvatuspalvelut muodostuvat kunnan ja yksityisen järjestämästä varhaiskasvatuksesta sekä kunnan järjestämästä esiopetuksesta ja leikkitoiminnasta. Varhaiskasvatuspaikkoja voi hakea ympäri vuoden.
-
Äitiys- ja lastenneuvola
Alle kouluikäiset lapset ovat oikeutettuja neuvolapalveluihin. Lastenneuvolassa seurataan lapsen terveyttä, kasvua ja kehitystä. Neuvola tukee vanhempia kasvatustyössä ja lapsen terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimisessa. Lapset saavat neuvolassa kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset.
-
Kasvatus- ja perheneuvonta
Lapsiperheet voivat saada kasvatus- ja perheneuvolan palveluita lapsen ja nuoren hyvinvoinnin, kasvun ja kehityksen edistämiseksi sekä vanhemmuuden tueksi. Kasvatus- ja perheneuvonnan työntekijät auttavat perheitä myös silloin, kun arjesta suoriutuminen ja omien voimavarojen riittävyys tuottavat huolta. Sodankylän kasvatus- ja perheneuvonnassa työskentelee psykologi, sosiaalityöntekijä, psykiatrinen sairaanhoitaja ja puheterapeutti. Lisäksi lastenpsykiatrin vastaanotto on 1-2 kertaa kuukaudessa.
-
Perheiden palvelut
Lapsiperheiden sosiaalityö on ennaltaehkäisevää työtä, joka tukee perheen arjen sujumista. Voit olla yhteydessä alueesi sosiaalipalveluun, jos tarvitset tukea esimerkiksi perheen arjen käytännön järjestelyihin, arjessa jaksamiseen, haasteisiin lasten kasvatuksessa, taloudellisiin vaikeuksiin tai päihteiden käyttöön. Sosiaalipalvelujen neuvonta, sosiaalityö ja sosiaaliohjaus ovat maksuttomia palveluja.
-
Hyvinvointikeskus Sopukka
Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukka (os. Karistamontie 4) palvelee alueen asukkaita sekä kiireettömissä että kiireellisissä sairaustapauksissa. Kiireettömät lääkäri- ja hoitajavastaanotot voit varata oman hoitotiimisi kautta. Se, minkä hoitotiimin asiakas olet, määräytyy sukunimesi ensimmäisen kirjaimen mukaan. Äkillisissä sairastapauksissa akuuttivastaanoton hoitaja tekee hoidon tarpeen arvion ja ohjaa tarvittaessa päivystävän lääkärin vastaanotolle.
-
Suun terveys
Suun terveydenhuollon tehtävänä on edistää ja ylläpitää suun alueen terveyttä ja tukea omahoitoa, ennaltaehkäistä sairauksia ja huolehtia suun sairauksien hoidosta laadukkaasti ja tarkoituksenmukaisesti.
Jos tarvitset erityistä tukea, tutkimuksia tai jatkohoitoa, suun terveydenhuollon peruspalveluista sinut ohjataan tarvittaessa eteenpäin erikoishammaslääkärin vastaanotolle terveyskeskukseen tai erikoissairaanhoitoon.
-
Lapin ensi- ja turvakoti
Lapin ensi- ja turvakoti ry:n sivuilta löydät palveluita ja apua raskausaikaan ja vanhemmuuteen sekä neuvontaa muun muassa lapsen ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen. Lapin ensi- ja turvakodilla on lisäksi erilaisia vertaisryhmiä ja apua myös verkossa.
Valtakunnallista tukea
-
Linkkejä valtakunnallisiin tukipalveluihin
Mannerheimin lastensuojeluliiton vanhempainnetistä löydät tietoa ja tukea lapsiperheen arkeen sekä tietoa lapsen eri ikäkausien kehityksestä. Sivuilta löydät myös maksuttoman vanhempainpuhelimen ja vanhempainchatin, joissa voit puhua tai kirjoittaa mistä tahansa vanhemmuuteen liittyvästä asiasta.
Vanhempien Akatemiaan ovat tervetulleita kaikki 0–16-vuotiaiden lasten vanhemmat. Vanhempien Akatemia on tutkittuun tietoon, verkostoyhteistyöhön sekä vanhempien ja perheiden osallisuuteen pohjautuva kolmiportainen toimintamalli vanhemmuuden tukemiseksi. Osallistuminen on maksutonta, toimintaa tukee sosiaali- ja terveysministeriö (STEA).
Neuvokas perhe tarjoaa vinkkejä ja ideoita perhearjen hyvinvointiin. Kun syöminen, liikkuminen, lepo, ruutuaika tai lapsen kehosuhde pohdituttaa, on Neuvokas perhe apunanne. Neuvokas perhe on osa Suomen Sydänliiton toimintaa.
Väestöliiton Perhepulmapuhelin palvelee alle 18-vuotiaiden lasten vanhempia vanhemmuuteen, ihmissuhteisiin, lasten kasvatukseen, kasvuun ja kehitykseen liittyvissä huolissa ja kysymyksissä
Lastentalo on osa Suomen yliopistosairaaloiden Terveyskylää. Sivuilta löydät tietoa lasten sairauksista, hoidosta ja hoitoon valmistautumisesta. Lapset voivat tutustua sairaalaklovnien seikkailuihin sekä kurkistaa, keitä sairaalassa on töissä.
Mielenterveystalo.fi on julkisen terveydenhuollon tarjoamaa luotettavaa apua mielen hyvinvointiin. Sivuilta löydät muun muassa omahoito-ohjelmia, nettiterapiaa sekä tietoa mistä saat tukea mielenterveyden haasteisiin.
Suomen Mielenterveys ry:n MIELI ry on maailman vanhin mielenterveysalan kansalaisjärjestö. Mieli.fi-sivuilta löytyy mm. koulutuksia ja materiaaleja sekä erilaisia mielenhyvinvoinnin harjoituksia.
Pikkutöppöset onnistumiseen -hankkeen materiaalipankista löydät tukea ja tietoa tupakoinnin tai muiden nikotiinituotteiden käytön lopettamiseen raskausaikana tai pikkulapsiarjessa.
Apua tupakoinnin lopettamiseen
Päihdelinkki-verkkopalvelu tarjoaa tietoa ja tukea päihteistä ja riippuvuuksista. Kaikki palvelut ovat nimettömiä ja maksuttomia.
Päihde- tai rahapeliongelma koskettaa monien elämää tavalla tai toisella, vaikka itsellä ei näitä ongelmia olisikaan. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry ehkäisee alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyvien ongelmien lisäksi pelaamisesta syntyviä haittoja. Sivuilta löydät toimintaa ja palveluja lapsille, nuorille ja heidän vanhemmilleen sekä opiskelijoille, työikäisille ja ikääntyneille sekä maksuttoman 24/7 auki olevan päihdeneuvontapuhelimen.
Sähköiset palvelut
-
Tietoa ja palveluja elämäsi eri tilanteisiin
Suomi.fi-verkkopalvelusta löytyy tietoa eri elämäntilanteisiin ja saatavilla oleviin palveluihin sekä toimintaohjeita asioiden hoitamiseen. Kun tunnistaudut Suomi.fi-palveluun, voit viestiä viranomaisten kanssa, antaa ja pyytää valtuuksia sekä tarkistaa omat rekisteritietosi.
-
Kootusti tietoa terveydestäsi
Omakanta on valtakunnallinen verkkopalvelu, josta näet omat terveystietosi vuorokauden ympäri. Vähitellen näet Omakannasta myös sosiaalipalvelujen asiakastietoja. Kirjaudu Omakantaan aina Kanta.fi-sivustolla.
-
Lapin hyvinvointialueen digipalvelut
Lapin hyvinvointialueen digitaaliset palvelut kootusti.
-
Arvioi oireesi Omaolossa
Omaolo on valtakunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon verkkopalvelu, jonka tarkoituksena on edistää kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Saat arvion hoidon tarpeesta ympäri vuorokauden ja tarvittaessa yhteyden julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisiin paikkakunnallasi.
-
Vanhempien Enjaksa.fi-verkkopalvelu
Onko sinulla murheita tai vaivaako jokin sinun mieltäsi? Enjaksa-verkkopalvelussa on videoita, jotka voivat auttaa sinua. Näissä käsitellään muun muassa parisuhdekriisejä, perhe-elämän haasteita ja riippuvuuksia. Videot voivat auttaa huomaamaan uudenlaisia ratkaisuja tilanteesta selviämiseen.
-
Apua huoliin -chat
Apua huoliin -chat tarjoaa apua lappilaisten nuorten ja lapsiperheiden vanhempien huoliin. Vastaajana lappilaisia nuorten ja perheiden kanssa työskenteleviä ammattilaisia.