Juhlaviikonloppu 1.–3.9.2023
Kunnan 130-vuotisjuhlia vietettiin syyskuussa. Täällä pääset sukeltamaan juhlaviikonlopun tunnelmiin videon ja kuvien välityksellä.
Juhlat käynnistyivät jo perjantaina (1.9.) Rauhatädin kahdella konsertilla. Konsertit oli suunnattu lapsille ja nuorille.
Varsinainen pääjuhla oli lauantaina (2.9.). Ennen juhlaa liikuntahallin pihalla oli tarjolla hernekeittoa ja liikuntahallissa kakkukahvit. Kakkua nautittiin Sodankylä Big Bandin säestämänä.
Lauantain pääjuhlassa esiintyi joukko sodankyläläisiä harrastajaryhmiä: Lapin Lauluraito, M:n pelimannit, Jutaraito ja Sodankylän Kisasiskot. Lisäksi lavalle nousivat lausuja Louhistiina (Tiinaliisa Multamäki) sekä laulaja Tiina Aikio musiikinopettaja Heli Koivukankaan säestämänä. Juhlapuheen piti Sodankylän entinen kunnanjohtaja Martti Pura. Juhlan juonsivat viestintäyrittäjä Inari Fernández ja valtuuston puheenjohtaja Riikka Karppinen.
Sodankylän 130-vuotisjuhlissa palkittiin ansioituneita sodankyläläisiä Kuntaliiton erikoisansiomerkein ja viirein. Erikoisansiomerkki voidaan myöntää tunnustukseksi erityisistä toimenpiteistä kunnan ja kunnallishallinnon hyväksi. Yksittäiselle kuntalaiselle se voidaan myöntää merkittävästä kunnan hyväksi tehdystä työstä. Erikoisansiomerkin sai neljä sodankyläläistä: Inari Fernández, Annele Halmekoski, Riikka Karppinen ja Kari Paajanen.
Kuntaliiton viiri voidaan myöntää yhteisölle, järjestölle tai yritykselle merkittävästä kunnan hyväksi tehdystä työstä. Viirin sai kaksi sodankyläläistä yhdistystä: Sodankylän Vapaaehtoinen Palokunta ry ja Sodankylän Moottorikerho ry.
Katso video
Sodankylän 130-vuotisjuhlista on julkaistu juhlavideo. Video on sodankyläläisen kulttuuriyhdistyksen Puhu Jänikselle ry:n tuotantoa.
Video ohjaus: Jukka Tarkiainen
Kuvaus: Anu Uimaniemi ja Jukka Tarkiainen
Voit katsoa videota myös Youtubessa: Sodankylä 130 v. pääjuhla
Katso kuvia
Sodankyläläinen valokuvaaja Juhamatti Julkunen taltioi kameralle Sodankylän 130-vuotisjuhlaviikonlopun tapahtumia. Löydät Julkusen kuvia alta kuvakarusellista.
Juhlaviikonlopun ohjelma
Perjantai 1.9.
- klo 11 Rauhatäti liikuntahallissa (esikoululaiset ja 1.–5. lk)
- klo 13 Rauhatäti liikuntahallissa (6.–9. lk, lukio ja Redu)
Lauantai 2.9.
- klo 11.30 Varuskuntaravintola Tähden soppatykki liikuntahallin pihassa: hernekeittoa
- klo 12 Tervehdysten vastaanotto, Sodankylä Big Band musisoi & kakkukahvit
- klo 13 Pääjuhla liikuntahallissa, juhlapuhujana Martti Pura
- klo 17 Stepa + DJ liikuntahallissa (nuoret 6. lk alkaen)
- klo 18 St1fu & Mustapekka liikuntahallissa (nuoret 6. lk alkaen)
- klo 20 Lavatanssit & Toni Jaatinen Band Sattasen kyläseuran talolla
Sunnuntai 3.9.
- klo 10 Messu Sodankylän kirkossa
- klo 13 Teatteri Revontuli esittää Kitisenrannan näyttämöllä: Laventelin sininen huivi