Nauriinviljelijät

Kun Mikko Maijala oli lapsi, viljelivät hänen vanhempansa Sodankylän Orajärvellä perunaa. Parhaimmillaan perunamaata oli peräti kolme hehtaaria, ja myös perheen lapset, Mikko mukaan lukien, otettiin mukaan perunannostoon. Tekemistä riitti.

– Meitä oli kuusi sisarusta, ja me kaikki noukimme perunoita, Maijala kertoo.

Välillä perunanviljelystä pidettiin taukoa, ja välivuosina perunamaalla kasvatettiin nauriita. Nuori Mikko pääsi keräämään myös niitä.

– Nauris tuli tutuksi jo silloin, Maijala muistelee.

Kului vuosikymmeniä, ja Maijala alkoi viljellä naurista omilla pelloillaan. Vuonna 2016 hän lähti mukaan osuuskuntaan, joka ryhtyi markkinoimaan, jalostamaan ja tuotteistamaan Lapin kaskinaurista. Arktinen Aurinko -nimisen osuuskunnan tavoitteena oli saada nauriin arvostus uuteen nousuun. Mukana oli kuusi viljelijää Sodankylästä ja Pelkosenniemeltä.

– Olimme kaikki kiinnostuneita nauriin kasvatuksesta, ja meillä kaikilla oli historiaa nauriin kanssa. Toivoimme, että olisimme päässeet yhteisvoimin laajentamaan toimintaa. Suunnitelmissa oli esimerkiksi yhteiset isot tilat, Maijala kertoo.

Mikko Maijalan päätyö on Metsänhoitoyhdistyksessä, naurista hän viljelee sivutoimisesti. (Kuva: Liisa Kuittinen)

Osuuskunnan toiminta kuitenkin hiipui, eivätkä suunnitelmat yhteistiloista toteutuneet. Maijala on silti jatkanut nauriin viljelyä. Samalla hän vie eteenpäin perintöä, jonka hän imi itseensä jo omasta lapsuudenkodistaan.

– Jos nauriita tulee syksyllä paljon, houkuttelen omia lapsia keräämään niitä pientä korvausta vastaan.

Nauris sopi luomuviljelijälle

Petri Sinkkonen aloitti nauriinviljelyn jo vuonna 1998.

Silloin Lapin maaseutukeskus (nyk. Proagria) käynnisti maatiaiskasvihankkeen, johon se etsi lappialaisia viljelijöitä, ja luomuviljelijäksi vuonna 1996 ryhtynyt Sinkkonen ilmoittautui mukaan. Hän sai viljeltäväkseen kahta eri maatiaiskasvilajia: ryvässipulia ja kaskinaurista. Molemmat kasvoivat hyvin, mutta ryvässipulin kasvattaminen osoittautui kannattamattomaksi. Sen viljelystä ei jäänyt Sinkkoselle mitään käteen.

Sen sijaan nauris istui hyvin luomuviljelijän viljelykiertoon, ja hyvinä vuosina siitä oli mahdollista jopa tienata jotakin. Sinkkonen alkoi myydä omaa luomunaurista.

– Kasvatan naurista joka viides vuosi. Neljä vuotta pellot ovat nurmella, hän kertoo.

Petri Sinkkonen asuu Petkulan lähellä. (Kuva: Liisa Kuittinen)

Sinkkonen asuu Nelostien varressa neljä kilometriä Petkulasta etelään. Talo on rakennettu sotien jälkeen vuonna 1947, ja se on 60-vuotiaan Sinkkosen synnyinkoti.

– Äitini oli tästä kotoisin. Isäni oli Jaakkimasta, Laatokan Karjalasta. Hän tuli 1960-luvun alussa Sodankylään varuskuntaan ja tapasi äitini.

Peruna syrjäytti nauriin

Nauris on ikivanha ravintokasvi, ja kaskinauris on vanha lappilainen naurislajike, jota viljeltiin aikoinaan koko Lapissa, kunnes perunanviljely syrjäytti sen. Moni unohti nauriin, eikä sen viljely kiinnostanut ketään vuosikymmeniin.

– Kun aloitin nauriinviljelyn, yli 50-vuotiaat tunsivat kaskinauriin, mutta nuoremmat eivät, Sinkkonen kertoo.

Uudet lappilaiset nauriinviljelijät ovat saaneet perinteikkään juureksen arvostuksen uuteen nousuun. Kaskinaurista on alettu tarjoilla parhaissa lappilaisissa ravintoloissa ja hotelleissa, joissa vierailee myös kansainvälisiä asiakkaita. Maijalan ja Sinkkosen naurista saa syksyisin myös paikallisista ruokakaupoista.

Nauris kylvetään Lapissa perinteisesti juhannuksen jälkeen. Tänä vuonna Sinkkonen tosin kylvi nauriit jo 12.–13. kesäkuuta.

– Sitten tulikin pitkä kuiva kausi, joka hidasti kasvua. Elokuussa nauris alkoi jälleen kasvaa, hän kertoo.

Sadonkorjuuaika on elo-syyskuussa. Sinkkonen vei tänä vuonna ensimmäisen nauriseränsä K-marketiin elokuussa.

– Yleensä parasta naurisaikaa on syyskuu, hän sanoo.

Juuret Sodankylässä

Metsäasiantuntijana Metsänhoitoyhdistyksessä työskentelevä Mikko Maijala viljelee naurista sivutyönään. Pelkällä nauriinviljelyllä ei Maijalan mukaan elä.

– Jos olisin elänyt pelkästään sillä, olisi tässä jo tullut nälkä, hän sanoo.

Maanviljelyn lisäksi Maijala harjoittaa poronhoitoa. Hänellä on juuret vahvasti Sodankylässä.

– Vanhimmat merkinnät suvustani ovat 1500-luvun lopulta, hän kertoo.

Petri Sinkkonen on alkuperäiseltä ammatiltaan metsuri. Hän aloitti työt metsurina vuonna 1981. Silloin Sodankylässä on parhaimmillaan jopa 250 metsuria.

– Nykyään heitä on alle kymmenen. Motot ovat vieneet työt, Sinkkonen kertoo muutoksesta.

Hän itse jätti metsurin työt jo vuonna 1989 ja ryhtyi 1990-luvulla maanviljelijäksi. Nauriinviljelyn lisäksi hän on kokeillut paljon muutakin.

– Työskentelin 13 vuotta maidontuottajana. Sen jälkeen minulla oli vuohia ja tein juustoja. Vuodesta 2012 lähtien olen pitänyt lampaita, hän luettelee.

Sinkkosen maatila on entinen kruununtorppa, jonka historia yltää yli sadan vuoden päähän. Tila on nostettu aikoinaan ylös suosta. Sinkkonen tuntee kunnioitusta historiaa kohtaan ja haluaa vaalia sitä omalla toiminnallaan.

– En myisi näitä maita mistään hinnasta, hän sanoo.

Hän nauttii maanviljelijän vapaudesta ja itsenäisyydestä, eikä vaihtaisi niitä mihinkään.

– Koen olevani etuoikeutettu, kun saan tehdä tällaista työtä enkä ole sidottu mihinkään kellokorttiin.

Mikko Maijalan naurissatoa. (Kuva: Mikko Maijala)

Mikä?

Kaskinauris – perinteikäs juures

• Kaskinauris on tunnettu Euroopassa yli 4 000 vuotta.
• Kaskinauris oli tapana kylvää vasta kesäkuun lopulla ja korjata myöhään syksyllä. Maakuopissa ja kellareissa säilynyttä naurista syötiin läpi talven.
• Nauriin viljely hiipui Suomessa 1900-luvun alussa. Tilalle tuli peruna.
• Vanha nauriin maatiaislajike löytyi uudelleen Petsamosta 1940-luvulla. Norjan valtion tutkimuslaitos kiinnostui siitä ja aloitti sen puhtaaksi viljelyn.
• Kaskinauriista tunnetaan Kainuussa, Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa kantoja, jotka on nimetty viljelijänsä tai paikkakunnan mukaan.