Nuorisotila SoNu muutti keskustaan – tänään vietetään avoimia ovia

SoNun uusi osoite on Kasarmintie 10. Kävimme tutustumassa paikkaan.

SoNun uudet tilat ovat Kukkarinteen talossa.

”Paras paikka ikinä.”

Niin ovat sodankyläläiset nuoret todenneet uudesta nuorisotilasta, joka sijaitsee Sodankylän keskustassa niin kutsutussa Kukkarinteen talossa (os. Kasarmintie 10).

SoNu muutti Kasarmintielle Tähtikunnan koululta tammikuussa. Nuoret ovat ottaneet Sodankylän ytimessä sijaitsevat tilat heti omikseen. Erityistä kiitosta on saanut paikan sijainti.

– Meillä on ollut ihan hirveästi kävijöitä – enemmän kuin koskaan, kertovat nuoriso-ohjaaja Jonna Riikonen ja Hanna-Kaisa Soukka Sodankylän nuorisopalveluista.

Riikonen ja Soukka arvioivat, että Kasarmintiellä on käynyt päivittäin noin 20–30 nuorta.

– Viime perjantaina kävijöitä oli jopa 50. En ole kahteen vuoteen nähnyt niin isoa kävijämäärää, Riikonen kertoo.

 

Nuoriso-ohjaajat Hanna-Kaisa Soukka ja Jonna Riikonen SoNu

Nuoriso-ohjaajat Hanna-Kaisa Soukka (vas.) ja Jonna Riikonen työskentelevät SoNulla.

 

Muutto koululta keskustaan oli nimenomaan nuorten toive.

– Sijaintinsa puolestahan tämä paikka on tosi hyvä. Tämä on näkyvällä paikalla kauppojen vieressä, Riikonen sanoo.

– Nuoret ovat todenneet, että on kiva, kun ei tarvitse palata takaisin koululle. Myös kotijoukot ovat tuoneet nuoria mielellään tänne ja käyneet katsomassa, miltä täällä näyttää, kertoo puolestaan Soukka.

Nuoret ovat saaneet vaikuttaa myös tilojen sisustukseen. Sisustustyöt ovat osin vielä kesken. Riikosen ja Soukan mukaan nuorten toiveet ovat olleet maltillisia – uima-allasta lukuun ottamatta.

– Nuoret toivovat sohvia, vilttejä ja tyynyjä. He ovat aika pieneen tyytyväisiä, Riikonen sanoo.

Nuorisotilalla käy nuoriso-ohjaajien mukaan erityisesti seitsemäsluokkalaisia. Perjantai-iltaisin näkee paljon myös kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisia.

– On nuoria, jotka tulevat tänne hetkeksi, ja sitten on niitä, jotka ovat täällä koko illan, Riikonen kertoo.

SoNun avajaisia vietettiin nuorten kesken viime viikolla. Nuorisotilalla oli erityistä avajaisviikon ohjelmaa joka päivä. Tänään juhlinta jatkuu kaikille kuntalaisille suunnattujen avointen ovien merkeissä klo 15–17.

SoNu on auki maanantaista torstaihin klo 15:sta klo 20:een ja perjantaisin klo 15:sta klo 22:een.

Muita tiedotteita