Näitä kappaleita sodankyläläiset ehdottivat Sodankylä-soittolistalle – kokosimme listan Youtubeen
Sodankyläläiset saivat elo-syyskuussa äänestää, minkä kappaleen he valitsisivat Sodankylä-soittolistalle. Näin Mikä biisi Sodankylä-soittolistalle? -kyselyyn vastattiin.

Tämä on muusikoiden yhteistyön tuloksena syntynyt hieno kulttuuriteko, biisi Sodankylästä. Vuorokaudessa se sai heti yli 2000 näyttöä Youtubessa!
Näin perusteli yksi vastaaja Mikä biisi Sodankylä-soittolistalle? -kyselyssä sitä, miksi Supu & Suruttomat -yhtyeen esittämä Hei Sodankylä! -kappale kuuluu Sodankylä-soittolistalle.
Hei Sodankylä! mainittiin kyselyssä kaikkiaan 20 kertaa, ja se oli äänisaalillaan kyselyn ykkönen. Kappaleen on säveltänyt sodankyläläinen Jussi Ojuva ja sanoittanut Sodankylän Kieringistä lähtöisin oleva Nina Granrot.
Toiseksi kyselyssä tuli Maj Karman Sodankylä, joka sai kuusi ääntä. Kolmossijan jakoi neljä kappaletta: Naltioon, Sodankylä-jenkka, Poromiehen suudelma ja Laulu Lapinmaalle. Ne kaikki mainittiin kahdesti.
Jatkoa messukyselylle
Mikä biisi Sodankylä-soittolistalle? -kysely oli jatkoa Elävä Sodankylä -messuilla kunnan messupisteellä toteutetulle kyselylle, jossa kysyttiin, mitä kappaleita messukävijät valitsisivat Sodankylä-soittolistalle. Kysely herätti kiinnostusta, ja sitä päätettiin kuntalaisten pyynnöstä jatkaa elo-syyskuun ajan.
Messuilla toteutetussa kyselyssä ykköseksi nousi Maj Karman Sodankylä (13 ääntä), kakkoseksi Eero Avenin Naltioon (4 ääntä) ja kolmoseksi Stepan Made in Sodankylä (2 ääntä).
Kun messukyselyn ja elo-syyskuussa toteutetun jatkokyselyn äänet lasketaan yhteen, äänestyksen kolmen kärki näyttää tältä: Supu ja Suruttomat -yhtyeen Hei Sodankylä! (20 ääntä), Maj Karman Sodankylä (19 ääntä) ja Eero Avenin Naltioon (6 ääntä).
Soittolista löytyy Youtubesta
Äänestyksen perusteella Sodankylän kunnan Youtube-kanavalle on nyt koottu Sodankylä-soittolista.
Listalla on molempien äänestysten yhteenlaskettu viiden kärki sekä valittu joukko muita äänestyksessä mainittuja kappaleita. Yhteensä listalla on tällä hetkellä 20 kappaletta. Listan on kuratoinut Sodankylän kunnan viestinnän asiantuntija Liisa Kuittinen. Listan on tarkoitus elää, ja kunta pidättää oikeuden lisätä ja poistaa sieltä kappaleita.
Jatkoäänestykseen tuli yhteensä 59 vastausta. Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin kaksi Likiliikkeen lahjakorttia (arvo à 20 euroa). Arpaonni suosi Arto R:ää ja Riitta-Liisa S:ää. Voittajille on ilmoitettu arvontapalkinnon voitosta sähköpostitse.
Näin sodankyläläiset äänestivät
TOP 3 Kappaleet Sodankylä-soittolistalle (yhteenlasketut äänet)
- Supu ja Suruttomat: Hei Sodankylä! – Tämän kun Youtubesta kuulin/näin niin heti kolahti! Rehellistä, koettua Sodankylää upeasti sanoitettuna ja sävellettynä ja tietenkin esitettynä! Laulun sanoin: ”Sodankylään on helppo rakastua.” 20 ääntä
- Maj Karma: Sodankylä – Koska se kertoo Sodankylästä ja on hyvä biisi. 19 ääntä
- Eero Aven: Naltioon – Kiteyttää elämää rajamailla täydellisesti. 6 ääntä
Jaettu neljäs sija
Stepa: Made in Sodankylä – Kiteyttää sen, kun nuoret muuttavat pois kylästä opiskelemaan ja palaavat yleensä kesäisin ja jouluna kotikonnuille. Pelko kylän kuihtumisesta tässä läsnä. 3 ääntä
Eero Magga: Poromiehen suudelma 3 ääntä
Myös näitä ehdotettiin jatkoäänestyksessä
Olavi Kaltiokumpu: Sodankylä-jenkka – Säv. & sov. Unto Kankainen, san. Elisa Räsänen. Olavi Kaltiokumpu ja Hilpeät hanurit on levyttänyt tämän kappaleen aikoinaan. On aitoa sodankyläläistä musiikkia parhaimmillaan.
Laulu Lapinmaalle – Sodankyläläisten entisten opettajien Jouko Tekoniemen ja Arvo Ylitalon Laulu Lapinmaalle on upea kuorolaulu ja kaunis kerta kaikkiaan. Kiitos paikallisille tekijöille.
Rauli Badding Somerjoki: Paratiisi – Kuvaa paluumuuttoa tänne ja kun löysin uuden puolison ja kaikki lähiluonnon antimet ja harrastusmahdollisuudet käden ulottuvilla. Olen matkustanut paljon ympäri maailmaa.
Talonpojan Lalli: Takaisin Tanhuaan – Vaikkei ihan Sodankylää, niin ainakin pitkät on yhteiset perinteet.
Olli Halonen: Pohjola – Sanat ovat osuvat erityisesti Pohjois-Suomeen ja Lappiin: ”Ja me huudetaan / Et antaa tulla vaan / En mä pakkasta pelkää / Ei se pysty mun Corollaan / Välil kaadutaan / Mut aina noustaan uudestaan / Se on siunaus ja kirous / Että synnyttiin Pohjolaan.”
Hiljaisuus on kaikkien sanojen kehto ja Hehkuu – Laulut on tehty runoistani. Asun Sodankylässä. Laulut löytyvät Youtubesta minun soittolistaltani. Runot löytyvät myös kirjastani, jonka julkaisin omakustanteena vuonna 2022 nimellä Hiljaisuus on kaikkien sanojen kehto.
Leo Vierelä: Koti Sodankylässä – Syy on ilmeinen.
Eero Magga: Mies soutaa järveä Sompion – Paikkakunnan omaa tietysti.
Riki Sorsa: Joki – Onhan kunnassamme ja varsinkin kuntakeskuksessa kaksi jokea, jotka kohtaavat ja joet ovat vuosien aikana muuttuneet patojen takia. Ja aikoinaan joet toimivat kulkuväylinä, oli sitten kysymys uitoista tai yleensäkin ihmisten liikkumisesta.
Kai Hyttinen: Pieni ihminen, Pertsa Koivula: Iltanuotiolla ja Vesa-Matti Loiri: Lapin kesä – Näissä biiseissä on Lapin lumoa, erämaan taikaa ja luonnon kauneutta, jotka ovat juurikin Sodankylää.
Takarajan Karajan: Koti-ikävä – Pitkän linjan sodankyläläisten muusikoiden Jussi Ojuvan ja Jukka Tarkiaisen biisi iskee etelässä koti-ikävää potevaan pohjoisen ihmiseen!
Booger Harp: Juppinainen
Ceres-yhtye: Sodankylä-humppa – Paikallinen bändi kertoo, miksi Sodis on paikka parhain Lapinmaan.
Vekko Ahvenainen: Ilta Syväjärvellä – Koska Sodankylä on myös hiipuvien komeiden sivukylien ja sitä myöden entistäkin haikeampien harmonikkojen pitäjä.
Olli Halonen: Kylä keskellä ei mitään – No siis nuo sanat sopivat Sodankylään täydellisesti, lukuun ottamatta tuota ”eihän täällä ole edes liikennevaloja”-kohtaa. Ne sentään löytyy. Kaikki tuntee kaikki (ainakin melkein) ja autoista viimeistään tuntee, ellei ajoneuvoa ole mennyt vaihtamaan. Ja tämä kylä on kaukana kaikesta ja kaikista maailman murheista.
Heikki Yli-Tepsa: Lapille – Paikallisten tekijöiden hieno tarina.
Freud, Marx, Engels & Jung: Nattasia katsomassa eli Pekuulijenkka Twist ja Kuolema kairassa
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani: Autiosaari – Kertosäe kertoo oleellisen! Mieleen tulee myös muutaman vuoden takainen Tuuren keikka Hotelli Sodankylässä festareiden aikaan ja ai että siellä oli hyvä tunnelma!
Stepa: Lastenlaulu – Kertoo tarinaa Sodankylässä tapahtuneista asioista.
Olavi Kaltiokumpu: Orajärvi-humppa – Säv. & san. Olavi Kaltiokumpu, sov. Matti Ylitepsa.
Fat Widow: The Son – Sodankyläläisten nuorten (Aleksi Halminen, Markus Kettunen, Henri Suopanki) bändi perustettiin v. 2008. Pojat tekivät itse biisinsä, ja tästä kappaleesta tehtiin paikallisten voimin myös musiikkivideo. Bändi hajosi myöhemmin, kun jäsenistö muutti muille paikkakunnille, mutta perustajajäsen Aleksi Halminen on edelleen vahvasti mukana sodankyläläisessä musiikkimaailmassa.
Poromies-humppa – Kuvaa alueen elinkeinoa.
Kakstoista kurkea – Kuvaa Lapin luontoa.
Souvarit: Isänmaa – Porttipahtaan tekoaltaan alle jäi isänmaa. Tästä laulusta se tulee mieleen. ”Maa pienten hiljaisten ihmisten maa jossa murheista vaietaan.”
Sydänvika Rock – Siksi, että olen tänä vuonna käynyt useamman kerran hyvinvointikeskus Sopukassa kokeissa ja tuntuu, että minulla on kaikki taudit.
Hassisen kone: Tällä tiellä
Kairan tyttö tulinen
Maailma on kaunis
Toivoisin kuulevan Mauno Virtasen tekemän kappaleen Sodankylästä, säveltäjä Jouko Tekoniemi? Löytyykö mistään? En muista ko. teoksesta mitään muuta kuin että se julkaistu jossain. Tämä kappale tulee nostaa soittolistalle.