Maj Karman Sodankylä ja Eero Avenin Naltioon ovat sodankyläläisten suosikit Sodankylä-soittolistalle
Sodankylän kunta kysyi Elävä Sodankylä -messuilla kävijöiltä, minkä kappaleen sinä valitsisit soittolistalle. Näin kyselyyn vastattiin.

Elävä Sodankylä -messut järjestettiin Sodankylän liikuntahallissa viime lauantaina (24.8.), ja Sodankylän kunta oli messuilla mukana. Kunta toteutti omalla messupisteellään kyselyn, jossa se tiedusteli sodankyläläisten mielipidettä siitä, minkä kappaleen he valitsisivat Sodankylä-soittolistalle.
Vastauksia tuli kaikkiaan 45, ja ykköseksi nousi Maj Karman Sodankylä 13 äänellä. Toiseksi eniten ääniä sai Eero Avenin Naltioon ja kolmanneksi nousi Stepan Made in Sodankylä.
Messukyselyyn osallistuneiden kesken arvottiin yksi Sodankylä-uistin ja kaksi Likiliikkeen lahjakorttia (arvo 20 €). Palkinnot saivat Katja L (uistin), Eliisa L (lahjakortti) ja Jalmari J (lahjakortti). Voittajille on ilmoitettu arvontapalkinnosta.
Etkö vielä vastannut, mutta haluaisit vastata?
Etkö päässyt vastaamaan biisikyselyymme messuilla? Ei hätää, olemme jatkaneet kyselyä ja keräämme Sodankylä-soittolistalle lisää kappaleita elo-syyskuun ajan. Voit jättää oman biisiehdotuksesi perusteluineen meille täällä.
Laadimme vastausten perusteella Sodankylälle virallisen soittolistan. Nyt on mahdollista vaikuttaa sen sisältöön, joten vastaa kyselyyn 30. syyskuuta mennessä!
Näin sodankyläläiset äänestivät
TOP 3 Kappaleet Sodankylä-soittolistalle
- Maj Karma: Sodankylä (13 ääntä) – ”Siinä on sopivasti Sodankylän pimeyttä ja valoisuutta.”
- Eero Aven: Naltioon (4 ääntä)
- Stepa: Made in Sodankylä (2 ääntä) – ”Kiteyttää sen, kun nuoret muuttavat pois kylästä opiskelemaan ja palaavat yleensä kesäisin ja jouluna kotikonnuille. Pelko kylän kuihtumisesta tässä läsnä.”
Myös näitä ehdotettiin
Souvarit: Lähde Lappiin
Lipps Inc.: Funky Town – ”Koska Sodis on Suomen Funky Town.”
Haloo Helsinki!: Reiviluola – ”Kunnanvirasto on varsinainen reiviluola.”
Aknestik: Vien sun sydämen pohjoiseen – ”15 vuotta sitten, aikana jolloin kirjoitettiin vielä osoitteenmuutoskortteja, kirjoitin tämän biisin sanat kortteihin sukulaisille.”
Kultamaan porotyttö – ”Riikka Kuuselan laulamana – kuvaa aidosti meidän elämää, sävelkin on hieno.”
Matias Sassali: Elämää juoksuhaudoissa – ”Valitettavan ajankohtainen ja toi aikanaan hyvin Sodankylää esille.”
Tapio Rautavaara: Lapin jenkka – ”Vie Sodankylän luonnon sielunmaisemaan ja muistuttaa perinteisestä paikallisesta tanhuharrastuksesta.”
Eero Magga: Poromiehen suudelma
Tiina Aikio: Lappi sydämessä
Heikki Yli-Tepsa: Lapille
Olli Halonen: Kylä keskellä ei mitään
Arttu Wiskari: Mökkitie
Madetkoski-humppa
Vesa-Matti Loiri: Lapin kesä
Erkki Junkkarinen: Kappale kauneinta Suomea
Lappi on kaunis
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani: Eloon!
Louis Armstrong: What a wonderful world
Tunturitiellä
Popeda: Pitkä kuuma kesä – ”Kuvastaa tätä kesää, kun lämmintä on riittänyt pitkälle syksyyn.”
Rape Koskinen & Riekkuvat korpit (levy 1990-luvylla tehty Andreas Alarieston lauluihin)
Opeth: In my time of need – ”Hyvin rauhallinen ja melankolinen biisi, josta tulee mieleen Sodankylä. Myös biisin kuvasta tulee Sodankylä mieleen.”
Eläkeläiset: Humppaa tai kuole
Martti Servo & Napander: Mikä on kun ei taidot riitä
Vauhti kiihtyy
Souvarit: Pariiseja – ”Sehän on täyellinen kappale.”
Litku Klemetti: Jääkuningatar