Lue, miten Sodankylän kunnalla menee! Vuoden 2025 tilinpäätös kertoo vahvasta taloudesta ja määrätietoisesta kehittämisestä

Kunnanvaltuusto hyväksyi kesäkuussa vuoden 2025 tilinpäätöksen. Tästä artikkelista voit lukea koosteen, miten Sodankylän kunnalla menee taloudellisten lukujen valossa.

Sodankylän kunnan vuosi 2025 oli talouden näkökulmasta vahva. Tilinpäätöksen keskeiset luvut osoittavat, että kunnan talous on vakaalla pohjalla ja antaa hyvät edellytykset tulevien vuosien investoinneille ja palvelujen kehittämiselle.

– Tavoitteena on ollut rakentaa Sodankylästä kunta, jossa asukkailla on hyvä elää, yrityksillä hyvä toimia ja jossa ihmiset viihtyvät. Kunta ei tee tätä työtä yksin, vaan suuri kiitos kuuluu myös kunnan asukkaille, yhdistyksille, yrityksille ja sidosryhmille, kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen kertoo.

Kunnan talouden vahva vuosi

Sodankylän kunnan vuosikate oli 12,2 miljoonaa euroa, tilikauden tulos 8,8 miljoonaa euroa ja tilikauden ylijäämä 7,8 miljoonaa euroa. Kertynyttä ylijäämää oli vuoden lopussa 36,6 miljoonaa euroa. Myös omavaraisuusaste, 74,8 prosenttia, kertoo vahvasta taloudellisesta asemasta.

Kunnan velkamäärä pieneni vuoden aikana. Varsinaista velkaa oli vuoden lopussa 19 miljoonaa euroa, ja lainoja maksettiin pois 5,7 miljoonaa euroa. Verotuloja kertyi 33,4 miljoonaa euroa. Vahva taloustilanne mahdollisti myös kunnallisveroprosentin laskemisen vuodelle 2026 8,0 prosentista 7,5 prosenttiin.

– Myös kuntakonsernin velkataakka on keventynyt viimeisten vuosien aikana selvästi yli 100 miljoonasta eurosta noin 74 miljoonaan euroon. Sopukan siirto hyvinvointialueelle tulee vähentämään tätä vielä noin 24 miljoonaa euroa. Tämä tulee näkymään muun muassa pienempinä rahoituskuluina ja parempana mahdollisuutena investoida kunnan palveluihin ja elinvoimaan, Rantapelkonen kertoo.

Työpaikkojen määrä Sodankylässä on kasvanut. Sodankylässä työttömiä vuoden 2025 lopulla oli 6,7 %, kun Lapissa osuus oli 9,9 % ja koko Suomessa 13 %.

Toimialat tuottivat palveluja kuntalaisten parhaaksi

Vuoden 2025 aikana kunnan palveluissa ja kehittämistyössä edettiin monella rintamalla.

Talous- ja hallintopalveluissa esimerkiksi vahvistettiin talousohjausta, edistettiin digitiekarttaa, järjestettiin kuntavaalit sekä perehdytettiin uudet kunnanvaltuutetut.

Viestinnässä otettiin käyttöön kunnan uusi brändi, uudistettiin verkkosivut ja tuotettiin muun muassa 52 Sodis TV -jaksoa. Sodankylän medianäkyvyys Lapissa ja valtakunnallisesti on ollut laajaa.

Hyvinvointi- ja sivistyspalveluiden vuosi päättyi noin 1,8 miljoonaa euroa ylijäämäisenä. Talous toteutui ennakoitua paremmin erityisesti henkilöstömenojen alittumisen ja toimintatuottojen myönteisen kehityksen ansiosta.

Elinvoimapalveluissa painopisteinä olivat yritysyhteistyö, maankäytön kehittäminen, hanketoiminta sekä uusien asuntojen rakennuttaminen. Ulkopuolisia investointeja saatiin erityisesti matkailuun, ja hankkeet tukivat kunnan elinvoimaa ja yritystoimintaa. Myös yhteistyön periaatteita Sakatin suunnitellun kaivoshankkeen kanssa linjattiin aiesopimuksella.

Teknisissä palveluissa toimintatuotot ylittivät talousarvion selvästi, noin 931 000 eurolla. Vuoden 2025 keskeisiä investointeja olivat muun muassa Kylälaakson rivitalohanke, pienomakotitalojen rakentaminen Metsävainioon ja Kantapäävaaraan, Lokan kalahallin laajennus, liikenneväylien kehittäminen sekä kunnanviraston ja kirjaston perusparannushankkeen suunnitelmien valmistuminen. Vuonna 2025 myös Kitisenrannan kulttuuritalohanke eteni: hankesuunnitelma ja pihan asfaltointi valmistuivat.

Henkilöstön työhyvinvointi huippulukemissa

Vuoden 2025 lopussa Sodankylän kunnan palveluksessa oli 384 henkilöä. Toteutuneet henkilötyövuodet olivat 355, mikä oli 13,8 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Työhyvinvoinnin keskiarvo oli 4,0/5, ja kehitys on ollut myönteistä vuodesta 2021 lähtien.

– Henkilöstömme osaaminen ja sitoutuminen näkyvät vahvana työhyvinvointina. Työnantajan vastuulla on panostaa henkilöstöön ja arvostaa heidän työtään. Vain siten voimme onnistua myös tulevaisuuden muutoksissa, Rantapelkonen toteaa.

Vuoden 2025 tilinpäätös osoittaa, että Sodankylässä on tehty pitkäjänteistä työtä kunnan talouden, palvelujen ja elinvoiman vahvistamiseksi. Vahva taloudellinen asema antaa kunnalle hyvät lähtökohdat jatkaa tulevaisuuden rakentamista yhdessä asukkaiden, henkilöstön, luottamushenkilöiden, yritysten ja sidosryhmien kanssa.

Vuoden 2025 tilinpäätökseen pääset tutustumaan alla olevasta linkistä.

Tilinpäätös ja toimintakertomus 2025

 

Kiinnostuitko? Kysy lisää!

Jari Rantapelkonen
Kunnanjohtaja
p. 040 615 9880
jari.rantapelkonen@sodankyla.fi

Muita tiedotteita