Elokuvajuhlat käynnistyvät huomenna – Sodankylä täyttyy festarikansasta

Elokuvajuhlia on järjestetty Sodankylässä jo vuodesta 1986 lähtien. Sodankylälle ja sen yrittäjille ne ovat tärkeä tapahtuma. Niiden vaikuttavuutta selvitetään tänä vuonna tarkemmin tapahtumakyselyllä, joka on suunnattu festarikävijöille.

Festarit tuovat kylään elinvoimaa ja yrityksiin rahaa. Sodankyläläisissä liikkeissä riittää silloin vilskettä.

Siten kuvailee Sodankylän elokuvajuhlien merkitystä Sodankylän Yrittäjien puheenjohtaja Jari Hakkarainen. Hakkaraisen mukaan elokuvajuhlien vaikutus ei ulotu pelkästään kirkonkylän tai keskustan alueelle.

– Elokuvajuhlilla on merkitystä laajemminkin. Ne tuovat väkeä ja siten rahaa myös esimerkiksi Luostolle, Hakkarainen sanoo.

– Festarit myös luovat yrittäjille erilaisia mahdollisuuksia. Esimerkiksi Unarissa toimiva yritys Lapin Leisku tuo tänä vuonna oman teltan keskustaan Sodankylän torille.

Myös moni muu toimija on havainnut festareiden mahdollisuudet: Sodankylän kunnan tytäryhtiö Tähtikunta Oy myy elokuvajuhlien ajaksi katumyyntipaikkoja Elokuvateatteri Lapinsuun ja Sodankylän torin väliin sijoittuvalle Unarintielle, ja tänä vuonna katumyyntipaikkoja on mennyt ennätysmäärä.

– Paikkoja on yhteensä 30. Alustavasti ne kaikki olivat varattuina, tosin juuri hetki sitten tuli kaksi peruutusta. Ne ovat vielä vapaina, jos joku on yhä kiinnostunut, vinkkaa Tähtikunta Oy:n toimitusjohtaja Timo Lohi.

Lohen mukaan suurin osa kojujen pitäjistä on ruokamyyjiä.

– Lisäksi on esimerkiksi korujen ja käsitöiden myyjiä, Lohi sanoo.

Unarintielle tulee myös tänä vuonna myyntikojuja. (Kuva: Juhamatti Julkunen)

 

Paikallisuus kiinnostaa

Myös sodankyläläisten yrittäjien muodostama Likiliike Sodankylä on mukana festarihumussa. Se levittää paikallisten yrittäjien sanomaa järjestämällä Sodankylän keskustassa oman kylätapahtuman. Festariperjantaina (14.6.) Euronicsin edessä toteutettavassa tapahtumassa esiintyy sodankyläläinen popkuoro Sompion Saundi.

– Haluamme tapahtumalla tehdä Likiliikettä entistä tutummaksi niin paikallisten asukkaiden kuin festariväen keskuudessa ja samalla herätellä väkeä siihen, keitä me olemme, kertoo Likiliike Sodankylän puheenjohtaja Maria Heikkilä.

Likiliike Sodankylä kylätapahtuma 14.6.2024 elokuvajuhlien aikaan

Heikkilä uskoo paikallisuuden kiinnostavan festarikävijöitä. Likiliike-yrityksiä on Sodankylässä jo yli 40, ja ne tunnistaa liilasta Likiliike-merkistä.

– Paikallisuus on tätä päivää. Kun avaa sodankyläläisen likiliikkeen oven, astuu taatusti paikalliseen yritykseen, Heikkilä sanoo.

 

Kysely kartoittaa tapahtuman vaikutuksia

Elokuvajuhlilla on merkitystä myös laajemmin Sodankylän näkyvyyden ja tunnettuuden kannalta. Niin uskoo Sodankylän kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen, jonka mielestä elokuvajuhlat toimivat Sodankylän näyteikkunana tai majakkana maailmalle.

– Ne myös antavat kylälle energiaa ja herättävät Sodankylän kesän eloon, Rantapelkonen sanoo.

Sodankylän kunta ja elokuvajuhlat toteuttavat tämän vuoden festareilla yhdessä kyselyn, jolla selvitetään tarkemmin tapahtuman taloudellisia, ympäristöllisiä ja sosiaalisia vaikutuksia. Kysely on suunnattu kaikille festarikävijöille – sekä Sodankylän asukkaille että muualta tulleille. Samanlainen kysely toteutetaan Luosto soi! -tapahtuman yhteydessä heinäkuussa. Voit vastata kyselyyn täällä: Elokuvajuhlien tapahtumakysely

– Haluamme kyselyillä kartoittaa sodankyläläisten isojen tapahtumien vaikuttavuutta ja kehittää niitä yhteistyössä tapahtumajärjestäjien kanssa, kertoo Sodankylän kulttuurikoordinaattori Anna Yliniemi.

Aurinkoista säätä riitti, eikä jonottajien tarvinnut kärsiä sateesta. (Kuva: Juhamatti Julkunen)

Kitisenrannan pihassa kiemurtelevat jonot ovat festareiden aikaan tuttu näky. (Kuva: Juhanmatti Julkunen)

 

Kulttuuritalohanke näkyy festareilla myös

Yksi elokuvajuhlien näyttämöistä on Sodankylän keskustassa sijaitseva Kitisenrannan vanha koulu. Arkkitehtonisesti merkittävän, suojellun rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Yrjö Lindegren, ja se on valmistunut vuonna 1951.

Sodankylässä on tehty päätös, että Kitisenrannan koulusta tehdään kulttuuritalo. Parhaillaan käynnissä on kulttuuritalohanke, jossa kartoitetaan tilan käyttäjien tarpeita ja toiveita. Kitisenrannan kulttuuritalohanke näkyy myös elokuvajuhlilla: festareiden aikaan toteutetaan kysely, jossa selvitetään elokuvajuhlien kävijöiden näkemyksiä ja mielipiteitä Kitisenrannan tiloista. Kyselyyn voi vastata joko suomeksi tai englanniksi.

Kulttuuritalohankkeen projektipäällikkö Heli Illikainen liikkuu festaripäivinä Kitisenrannan koululla ja kertoo kävijöille hankkeesta.

– On mielenkiintoista päästä kuulemaan festarikävijöiden ajatuksia Kitisenrannasta ja sen merkityksestä elokuvajuhlien keskeisenä tapahtumapaikkana. Odotan innolla keskusteluja, joita tämä projekti toivon mukaan kävijöissä herättää, Illikainen sanoo.

Kitisenrannan koulu on suojeltu rakennus. (Kuva: Juhamatti Julkunen)

 

Sodankylän 39. elokuvajuhlia vietetään 12.–16. kesäkuuta 2024. Tutustu ohjelmaan täällä.

 

Festaritärppi: Kesäkirppis kunnantalolla

  • Kunnan hyvinvointi- ja sivistyspalvelut järjestää elokuvajuhlien aikaan Sodankylän kunnanvirastolla (os. Jäämerentie 1) kirppiksen, jossa on myynnissä muun muassa koulujen vanhoja opetustauluja, opetuskarttoja ja presidenttien muotokuvia. Maksaa voi käteisellä tai kortilla.
  • Kirppiksen yhteydessä toimii kesäkahvila. Tarjolla on kahvia ja teetä ja virvokkeita sekä itseleivottuja suolaisia ja makeita leivonnaisia ja arpoja. Maksuvälineinä käy käteinen tai Mobilepay.
  • Kesäkirppis on avoinna ke 12.–pe 14.6. klo 9–15. Tervetuloa ostoksille!

Muita tiedotteita