Vastaa kyselyyn kunnan alueen venevalkamista ja uimarannoista
Kuntalaiset äänestivät vuoden 2025 osallistuvan budjetoinnin kylien voittajakohteeksi venevalkamien ja uimarantojen kartoituksen ja kunnostuksen. Voittajaehdotuksen toteutumista lähdetään nyt edistämään kartoittamalla taustatietoa alueiden nykytilasta.

Viime vuoden lopulla haettiin vuoden 2025 osallistavan budjetoinnin kohdetta. 50 000 euron määräraha jaettiin kirkonkylän ja kylien kesken, ja yhteensä yli 300 sodankyläläistä äänesti osallistuvan budjetoinnin kohteista. Kirkonkylän voittajaksi valikoitui lasten liikennepuisto, ja kylien äänestyksessä puolestaan voitti venevalkamien ja uimarantojen kartoitus ja kunnostus.
Venevalkamien ja uimarantojen kartoitus- ja kunnostusprojekti käynnistetään nyt, ja työ alkaa keräämällä taustatietoa alueiden nykytilasta. Seuraavassa vaiheessa kohteet katselmoidaan, minkä pohjalta ryhdytään suunnittelemaan tarvittavia kunnostustoimia. Vastaamalla kyselyyn voit siis vaikuttaa kylien tulevaisuuden venevalkamiin ja uimarantoihin.
Kyselyssä kartoitetaan olemassa olevia kohteita, niiden kuntoa ja taustatietoja. Voit myös jättää oman ehdotuksesi kokonaan uudesta rakennettavasta uimarannasta, veneenlaskupaikasta tai venevalkamasta. Kysely on jaettu kyläyhdistyksille.
Vastaa kyselyyn viimeistään 12.3.2025 täällä:
Kysely venevalkamista ja uimarannoista
Lisätiedot:
Yhdyskuntatekniikan päällikkö
Jani Kiemunki
0400396735
jani.kiemunki@sodankyla.fi