Sodankylän kehitysjohtajaksi valittiin Hanna Baas
Sodankylän kunnan kehitysjohtajan virkaan on valittu kauppatieteiden maisteri Hanna Baas. Hän siirtyy Sodankylän kuntaan Lapin Kauppakamarin vaikuttamisen ja edunvalvonnan johtajan tehtävästä.
Hanna Baasilla on monipuolinen tausta elinvoiman ja alueiden kehittämisestä, edunvalvonnasta ja hanketoiminnasta. Työuransa aikana hänelle on muodostunut laajat ja ajantasaiset yhteistyöverkostot yrityksiin, kuntiin ja muihin alueellisiin ja valtakunnallisiin toimijoihin. Hänellä on lisäksi kokemusta kehittämiskokonaisuuksien ja verkostojen johtamisesta.
Kehitysjohtajan virkaa haki kaikkiaan 44 henkilöä. Rekrytointiprosessin edetessä viisi hakijaa osallistui videohaastatteluun, jonka perusteella kaksi hakijaa kutsuttiin varsinaiseen haastatteluun. Molemmat kärkihakijat osallistuivat myös soveltuvuusarviointiin. Valinta perustui hakemusasiakirjoista, ennakkotehtävistä, haastatteluista ja soveltuvuusarvioinneista muodostettuun kokonaisarvioon.
Haastattelutyöryhmä oli valintaesityksessään yksimielinen. Päätöksen kehitysjohtajan valinnasta teki kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen. Haastattelutyöryhmään kuuluivat Jari Rantapelkosen lisäksi henkilöstöpäällikkö Minna Seppälä, matkailukoordinaattori Marjo Harjula ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Veikko Virtanen.
– Olen todella iloinen valinnasta ja odotan innolla uutta tehtävää. Sodankylä on erittäin kiinnostavassa kehitysvaiheessa, ja kunnassa on paljon mahdollisuuksia kasvuun. Minua motivoi erityisesti se, miten nämä mahdollisuudet saadaan muutettua konkreettisiksi hyödyiksi paikallisille yrityksille, asukkaille ja koko kunnalle, Baas kertoo.
– Kehitysjohtajan tehtävää tavoitteli peräti 44 hakijaa. Se kertoo sekä Sodankylän vetovoimasta että tehtävän kiinnostavuudesta. Hanna Baas vakuutti meidät vahvalla kokonaisuudellaan: strateginen näkemys, vahva elinkeino- ja aluekehittämisen osaaminen sekä toimeenpaneva työote yhdistyvät erinomaisella tavalla. Sodankylällä on edessään suuria mahdollisuuksia, ja nyt vahvistamme kykyämme tarttua niihin. Toivotan Hannan lämpimästi tervetulleeksi Sodankylään ja kunnan johtoryhmään, Rantapelkonen kertoo.
Kiinnostuitko? Kysy lisää!
Jari Rantapelkonen
Kunnanjohtaja
jari.rantapelkonen@sodankyla.fi
p. 040 615 9880
