Rohkeasti omaa polkua kulkien – maaseutuyrittäjät Kirsti ja Arto Kanniala palkittiin Lapin maaseutugaalassa
Perjantaina 25.10.2024 Torniossa järjestetyssä Lapin Maaseutugaalassa palkittiin Sodankylän Kukasjärvellä toimivat maaseutuyrittäjät Kirsti ja Arto Kanniala ansiokkaasta ja sinnikkäästä maataloustoiminnasta. Lapin maaseutugaalassa juhlitaan ja palkitaan lappilaisia maaseututoimijoita heidän merkittävästä työstään ja sitoutumisestaan maaseudun hyväksi.

Kirsti ja Arto Kanniala muuttivat Sodankylän Kukasjärvelle 2000-luvun alussa ja ottivat maatilan haltuun aikana, jolloin yhä useampi maataloustila päätti lopettaa toimintansa. Tila sijaitsee noin 80 kilometrin päässä Sodankylän kuntakeskuksesta. Aluksi tilan päätuotantosuuntana olivat lihantuotanto, porotalous ja kasvinviljely. Vuosien saatossa tilan päätuotantosuunta on kuitenkin vaihtunut lypsykarjatuotantoon, porotalouden ja kasvinviljelyn säilyessä rinnalla.
Kannialat ovat valinneet valtavirrasta poikkeavan tien maatalouden harjoittamiseen, sillä tilan lähes 30-päisestä lypsykarjasta suurin osa on pohjoissuomenkarjaa eli lapinlehmiä. Nykyajan mittapuulla tila on kooltaan pieni. Erityisen ja merkityksellisen kotieläintuotannossa tekee se, että he antavat äärettömän tärkeän työpanoksen uhanalaisen rodun pohjoissuomenkarjan pelastamiseksi. Alkuperäisrotujen maitotuotokset jäävät pienemmiksi kuin huippuun jalostettujen valtarotujen, mutta tämä ei ole estänyt Kannialoja omistautumasta työlleen. Tilalla harjoitetaan myös suoramyyntiä – tarjolla on muun muassa ternimaitoa, leipäjuustoa ja poronlihaa suoraan kuluttajille.
Sodankylän kunta haluaa tällä huomionosoituksella kiittää Kirsti ja Arto Kannialaa heidän rohkeudestaan ja sinnikkyydestään kulkea omaa polkuaan ja harjoittaa yritystoimintaa omien arvojensa pohjalta. Kannialat ovat osoittaneet vahvaa omistautumista ja pitkäjänteistä työtä maaseutuelinkeinon hyväksi aikana, jolloin maatalouden haasteet ovat suuret.
Lisää tunnustusta sodankyläläisille maatalousyrittäjille – Pohjois-Suomen Lomituspalvelut palkitsi Johanna ja Ari Vaaralan Sodankylästä
Sodankylän Kelujärvellä lypsykarjatilaa pitävät Johanna ja Ari Vaarala ovat saaneet maatalouslomittajilta kiitosta. MTK-Lapin toiminnanjohtaja Kaija Kinnunen toteaa perusteluissaan, että Vaaralan tila on lomittajille mieluisa työkohde, ja yrittäjät arvostavat lomittajien työtä. ”Lomitusten suunnittelu sujuu mutkattomasti, ja tilalle on helppo järjestää lomittajia. He ovat hyvä esimerkki siitä, miten yrittäjät voivat omalla asenteellaan edistää lomitusten onnistumista.”