Rakkaudesta toimialaan – Tommi Virtanen on Sodankylän uusi hyvinvointipäällikkö

Hyvinvointipäällikkö luotsaa Sodankylässä vapaa-ajan ja hyvinvoinnin vastuualueita. Alaisuuteen lukeutuvat liikunta-, kulttuuri-, nuoriso- ja hyvinvointipalvelut.

Uusi hyvinvointipäällikkö Tommi Virtanen
Tommi Virtanen on Sodankylän uusi hyvinvointipäällikkö.

Intohimoinen liikuntaihminen. Sellaiseksi tunnustautuu Sodankylän uusi hyvinvointipäällikkö Tommi Virtanen, joka aloitti työt kunnan hyvinvointi- ja sivistyspalveluissa tammikuun alussa. Virtanen siirtyi Sodankylään Ylitornion kunnasta, jossa hän työskenteli vt. vapaa-aikajohtajana.

– Halusin uusia haasteita ja tehtäväkuvan kokonaisuus vaikutti kiehtovalta. Sain myös raikkaan kuvan Sodankylän kunnasta, Virtanen kuvailee päätöstään hakea Sodankylän hyvinvointipäälliköksi.

Koulutukseltaan Virtanen on liikuntatieteiden maisteri, ja liikuntapalvelut ovat hänen ominta alaansa.

– Teen tätä työtä rakkaudesta toimialaan. Koen olevani oikeassa työssä, hän sanoo.

Virtanen on kotoisin Keski-Suomesta Jyväskylästä, mutta asunut Lapissa vuodesta 2023 lähtien. Pohjoiseen hänet toi halu olla lähellä tunturiluontoa ja erityisesti alueen tarjoamat talviliikuntamahdollisuudet.

– Tykkään olla luonnossa ja täällä saan sitä toteuttaa.

Hyvinvointipäällikön virkanimike on Sodankylässä uusi. Se liittyy hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen tämän vuoden alussa voimaan astuneeseen toiminnalliseen organisaatiomuutokseen, jossa vapaa-ajan palvelut muuttuivat hyvinvointipalveluiksi. Nykyisen vapaa-aikapäällikön jäädessä yli 40 vuoden ansiokkaan työuran jälkeen eläkkeelle joukkoon haettiin hyvinvointipäällikköä johtamaan ja kehittämään kunnan hyvinvointi-, liikunta- kulttuuri- ja nuorisopalveluja.

Parhaillaan Virtanen perehtyy tehtäväänsä vapaa-aikapäällikön johdolla. Hän muun muassa tutustuu sodankyläläiseen järjestökenttään ja eri toimijoihin.

Tiistaina 21. tammikuuta Virtanen on mukana liikuntaseuroille järjestettävässä tapaamisessa. Keskiviikkona 22. tammikuuta hänet voi tavata Kulttuurikahveilla.

Toivotamme Tommi Virtasen lämpimästi tervetulleeksi Sodankylän kuntaan!

Muita tiedotteita