Kylien ikäihmisten palvelusetelin hakulomakkeet on postitettu

Palveluseteli on osa vuoden 2026 osallistuvan budjetoinnin voittanutta ehdotusta, ja sen tavoitteena on tukea maaseutukylissä asuvien ikäihmisten hyvinvointia, arjessa selviytymistä sekä palvelujen saavutettavuutta.

Sodankylän kunta on lähettänyt kylien ikäihmisten palvelusetelin hakulomakkeet postitse kohderyhmään kuuluville kuntalaisille. Palveluseteli on osa osallistuvan budjetoinnin voittanutta toteutusta, ja sen tavoitteena on tukea maaseutukylissä asuvien ikäihmisten hyvinvointia, arjessa selviytymistä sekä palvelujen saavutettavuutta.

Palvelusetelin arvo on 200 euroa, ja sitä voivat hakea vuonna 2026 vähintään 75 vuotta täyttäneet sodankyläläiset, jotka asuvat vakituisesti omassa kodissaan kyläalueella. Samaan talouteen voidaan myöntää yksi palveluseteli.

Palveluseteliä voidaan käyttää hyväksyttyjen palveluntuottajien tarjoamiin hyvinvointia, kotona asumista ja arjessa selviytymistä tukeviin palveluihin. Palvelusetelillä voi hankkia esimerkiksi liikunta-, asiointi-, siivous-, piha- ja lumityöpalveluita sekä muita hyvinvointia tukevia palveluja.

Hakuaika on 1.11.–15.12.2026. Hakemuslomake tulee palauttaa viimeistään 15.12.2026 kunnanviraston postilaatikkoon, postitse kirjaamoon tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@sodankyla.fi.

Palvelusetelien myöntämisestä päätetään tammikuussa 2027. Mikäli hakemuksia saapuu enemmän kuin palveluseteleitä voidaan myöntää, palvelusetelin saajat arvotaan hakukriteerit täyttävien hakijoiden kesken.

Jos et ole saanut hakulomaketta postitse tai tarvitset lisätietoja, ohjeet löytyvät kunnan verkkosivuilta alla olevasta linkistä:

Kylien ikäihmisten palveluseteli

Palveluntuottajahaku yrityksille, yhdistyksille ja järjestöille on parhaillaan käynnissä. Sodankylän alueella palveluja tarjoavat yritykset, yhdistykset ja järjestöt voivat hakeutua palvelusetelin palveluntuottajiksi. Lisätietoja palveluntuottajaksi hakeutumisesta löytyy kunnan verkkosivuilta alla olevasta linkistä:

Palveluntuottajaksi hakeutuminen

 

Kiinnostuitko? Kysy lisää!

Tiina Hongisto
Hyvinvointikoordinaattori
p. 040 677 2122
tiina.hongisto@sodankyla.fi

Muita tiedotteita