Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Antti Palomaa siirtyy uusiin tehtäviin
Sodankylän kunta rekrytoi uuden hyvinvointi- ja sivistysjohtajan syksyn aikana.
Sodankylän hyvinvointi- ja sivistysjohtajana vuodesta 2023 työskennellyt Antti Palomaa on valittu Riihimäen kaupungin opetuspäällikön virkaan. Palomaa aloittaa uudessa tehtävässään 2.1.2027. Palomaan tehtävä Sodankylän kunnassa päättyy tämän vuoden lopussa. Sodankylän kunta rekrytoi uuden hyvinvointi- ja sivistysjohtajan kuluvan syksyn aikana.
Lue alta Antin kiitokset ja yhteenveto kuluneista vuosista!
Päätös lähteä ei ollut helppo. Takana on kolme ja puoli antoisaa vuotta Sodankylässä, ja olen syvästi kiitollinen kaikesta siitä luottamuksesta, tuesta ja yhteistyöstä, jota olen täällä saanut kokea.
Tänä aikana olen saanut olla mukana poikkeuksellisen monipuolisissa hankkeissa, kehittämistyössä ja muutoksissa. Olen päässyt tarkastelemaan kuntatyötä laaja-alaisesti ja tekemään yhteistyötä osaavien ihmisten kanssa eri puolilla organisaatiota. Haluan kiittää erityisesti johtoryhmää, kunnanjohtajaa sekä koko hyvinvointi- ja sivistyspalveluiden henkilöstöä saamastani tuesta, luottamuksesta ja sitoutumisesta yhteiseen työhön.
Kiitos myös kaikille kuntalaisille palautteista, risuista ja ruusuista. Teitä varten me tätä teemme, ja palautteenne on ollut erittäin arvokasta. Ilma sitä emme tietäisi, olemmeko onnistuneet vai epäonnistuneet.
Elämässä tulee aika ajoin tilanteita, joissa joutuu punnitsemaan pitäviä ja työntäviä tekijöitä. Sodankylässä pitäviä tekijöitä ovat olleet ennen kaikkea ihmiset, työyhteisö ja yhteinen tekeminen. Olen kohdannut täällä valtavasti ammattitaitoa, välittämistä ja sitoutumista niin työhön kuin paikkakuntaankin. Täällä on ollut mahdollista tehdä merkityksellistä työtä ja kehittää palveluita yhdessä.
Päätökseen vaikutti ennen kaikkea perhe. Pitkään jatkunut etäisyys läheisiin on vaatinut veronsa, ja erityisesti matka lastenlasten luo on tuntunut liian pitkältä. Nyt avautunut mahdollisuus antaa tilaisuuden olla lähempänä perhettä ja arkea heidän kanssaan.
Yksi päätökseen vaikuttaneista työntävistä tekijöistä on ollut toimintaympäristön ajoittainen kuormittavuus. Hyvinvointi- ja sivistyslautakunnan kanssa yhteistyö on ollut rakentavaa, luottamuksellista ja ratkaisuhakuista, mistä olen erityisen kiitollinen. Kunnan poliittisessa toimintaympäristössä on kuitenkin ajoittain ollut havaittavissa haasteita yhteistyössä sekä epäluottamusta viranhaltijoiden toimintaa kohtaan. Johtajan tehtävässä tällaiset tilanteet kuuluvat osin työn luonteeseen, mutta ne vaikuttavat väistämättä myös siihen, miten omaa tulevaisuuttaan arvioi ja missä puitteissa kokee voivansa tehdä työtään parhaalla mahdollisella tavalla.
Tästä huolimatta uskon vahvasti Sodankylän tulevaisuuteen. Kunnalla on edessään erinomaiset mahdollisuudet menestyä ja kehittyä edelleen. Täällä on osaavia työntekijöitä, vahvaa kehittämistahtoa, hyvät palvelut sekä paljon sellaisia vahvuuksia, joiden varaan rakentaa tulevaisuutta. Menestys syntyy yhteistyöstä, luottamuksesta ja kyvystä katsoa samaan suuntaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Toivon, että tulevaisuudessa energia kohdistuu ennen kaikkea rakentamiseen, kehittämiseen ja yhteisten onnistumisten mahdollistamiseen.
Sodankylällä tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni. Vaikka työtehtävät vaihtuvat ja matka jatkuu eteenpäin, kannan mukanani paljon täältä oppimaani sekä lukuisia arvokkaita muistoja yhteisistä vuosista.
Kiitos!
Antti Palomaa
Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja
p. 040 632 6997
antti.palomaa@sodankyla.fi
