Antti Palomaa aloitti hyvinvointi- ja sivistysjohtajana
Sodankylän uusi hyvinvointi- ja sivistysjohtaja näkee kunnassa vetovoimatekijöitä, joista yksi on viime vuonna valmistunut Tähtikunnan koulu.
Paluu juurille. Sitä töiden aloitus Sodankylässä merkitsee Antti Palomaalle, kunnan uudelle hyvinvointi- ja sivistysjohtajalle.
– Olen aloittanut oman koulupolkuni 1980-luvulla Kitisenrannalla, 46-vuotias Palomaa kertoo.
Sodankylän sivistystoimi on Palomaalle tuttu myös aivan viime vuosilta: Palomaa työskenteli lukuvuoden 2021–2022 opettajana Tähtikunnan koulussa ja asui tuon vuoden Sodankylässä perheensä kanssa. Hän siis tietää, minne on tullut.
– Toimintaympäristö on minulle tuttu, samoin tunnen täältä ihmisiä, hän kertoo.
Palomaa aloitti työt Sodankylässä kesäkuun 1. päivänä. Virkaan hän astui hyvillä mielin.
– Näen Sodankylässä paljon potentiaalia. Täällä on hyvä tekemisen meininki ja hyvät puitteet. Tästä esimerkkinä uusi Tähtikunnan koulu, joka on yksi Sodankylän vetovoimatekijöistä, Palomaa sanoo.
Palomaa näkee työssään sekä mahdollisuuksia että haasteita. Yksi haasteista on oppilaiden tuen tarpeen kasvu, johon koulun pitää pystyä vastaamaan.
– Pitkällä aikavälillä haaste on lasten määrän väheneminen Sodankylässä. Tosin juuri ensi lukuvuonna se ei näy, sillä meille on tulossa ensi syksynä lisää oppilaita.
Apulaisrehtorina Hämeenlinnassa työskennellyt Palomaa on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri. Hän on valmistunut sekä luokanopettajaksi että aineenopettajaksi ja tehnyt ennen rehtorinvirkaansa 15 vuotta töitä teknisen työn opettajana.
Sodankylään häntä veti kiinnostavan viran lisäksi pohjoinen luonto ja sen tarjoamat mahdollisuudet. Palomaa kaipasi takaisin pohjoiseen, jossa on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa.
– Olen intohimoinen kalastaja ja luonnossa liikkuja.