Pohjois-Lapin Ruoka Oy aloitti toimintansa – tavoitteena turvata alueiden elinvoimaisuus

Uuden ruokapalveluyhtiön takana on viisi Lapin kuntaa, joissa kaikissa säilyy oma keittiö ja omat ruokalistat.

Joka kunnassa säilyy oma keittiö, ja jokaisella keittiöllä on oma budjettinsa.

Näin kertoo Pohjois-Lapin Ruoka Oy:n toimitusjohtaja Merja Ahola uuden ruokapalveluyhtiön toiminnasta. Uusi yhtiö aloitti toimintansa vuoden alussa, ja siihen lähti mukaan viisi Lapin kuntaa: Sodankylä, Inari, Utsjoki, Pelkosenniemi ja Savukoski.

– Säilytämme kaikki olemassa olevat keittiöt, sillä yhtiön tarkoitus on turvata alueiden elinvoimaisuus ja työllisyys. Emme vie emmekä ala viedä ruokaa Sodankylästä muihin kuntiin, Ahola sanoo.

Viiden kunnan alueella toimiva yhtiö tuottaa ateriapalveluja sivistyspalveluille sekä myy ruokapalveluja Lapin hyvinvointialueelle sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeisiin.

– Panostamme vahvasti siihen, että raaka-aineet saadaan mahdollisimman läheltä. Esimerkiksi kalatuotteiden osalta Sodankylässä raaka-aineet tulevat Lokan luonnonvaraosuuskunnalta, Inarissa Arctic Fish Oy:tä, Ahola kertoo.

Säästöjä haetaan hallinnosta ja kuljetuskustannuksista, ei raaka-aineista.

– Kaikki ruoka pyritään tekemään omana tuotantona. Kuuntelemme kuitenkin toiveita. Esimerkiksi osastot tilaavat usein valmiskeittoja ja -kiisseleitä sekä mehuja välipaloiksi. Toimitamme osastoille ne tuotteet, jotka ne haluavat, Ahola kertoo.

 

Muutto uusiin tiloihin

Uuden yhtiön toiminta on lähtenyt Merja Aholan mukaan käyntiin jouhevasti. Ensimmäiset palkatkin on jo saatu maksuun.

– Totta kai aina kun luodaan uutta, pitää opetella uusia toimintatapoja, mutta yllättävän hyvin kaikki on lähtenyt toimimaan.

Eniten uuden opettelua on ollut Inarissa, jossa keskuskeittiö muutti Ivalon uuteen koulukeskukseen. Uusissa tuotantotiloissa on pitänyt opetella uusia toimintatapoja.

– Uuden keittiön tuotannossa tehdään vielä hiomista, jotta saamme työprosessit kuntoon ja toimiviksi, Ahola kertoo.

Toistaiseksi Inarissa palvelutaloissa hoitohenkilökunta hoitaa ruoan jakelun ja tarjoilun. Tähän on uudessa yhtiössä tarkoitus tehdä muutos.

– Suunnitelmamme on, että ruokapalvelut hoitaisivat kaikki ateriapalvelut ja hoitohenkilökunta saisi rauhassa keskittyä omaan työhönsä.

 

Tulossa asiakaskysely

Vasta perustettu yhtiö hioo parhaillaan toimintatapojaan ja tuotanto-ohjausohjelmiaan. Suunnitelmissa on myös toteuttaa keväällä asiakaskysely ikäihmisille.

– Asiakaskyselyssä kysymme, mitkä ovat ne toiveruoat, jotka ruokalistalla halutaan säilyttää, ja olisiko uusia toiveita. Esimerkiksi poronveriruoat ovat herättäneet kiinnostusta, ja verta onkin toimitettu Utsjoelle, Pelkosenniemelle ja Savukoskelle. Emme ole yhdistämässä eri kuntien ruokalistoja, mutta todennäköisesti uudistamme listoja, Merja Ahola kertoo.

Myöhemmin keväällä yhtiö aloittaa elintarvikehankinnat, jotka ositetaan siten, että tarjoaja voi valita itselleen sopivimman kunnan tai kunnat, jotka sopisivat parhaiten omaan tuotannon kapasiteettiin.

Uuden ruokapalveluyhtiön budjetti on 5,6 miljoonaa euroa. Kuntien ruokapalveluiden työntekijät siirtyivät yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

– Meillä on osaavaa ja ammattitaitoista henkilöstöä, josta haluamme pitää kiinni.

Muita tiedotteita