Takaisin
 4.6.2018

Pyhä–Luoston matkakohdetta kehitetään kestävästi ja vastuullisesti yhteistyöllä

Alkuvuoden 2018 aikana toteutetussa hankkeessa selvitettiin, millä tavoin kestävä kehitys huomioidaan Pyhä–Luoston matkakohteen yrityksissä ja kylissä. Samalla selvitettiin, miten kestävää kehitystä voidaan alueella parhaiten edistää tiedotuksella ja yhteistyöllä. Moni alueen toimijoista jakaa yhteisen huolen matkailun hallitsemattomasta kasvusta ja ilmastonmuutoksesta, joten hanke koettiin tarpeelliseksi.

 

Selvityksessä todettiin, että Pyhä–Luoston matkailuyrittäjät toimivat monin tavoin kestävän ja vastuullisen matkailun periaatteiden mukaisesti. Suhtautuminen liiketoiminnan ja tuotteiden kestävään kehittämiseen on ennakkoluulotonta. Esimerkiksi ohjelmapalveluyrittäjät hyödyntävät alueen ainutlaatuista luonnonympäristöä vastuullisesti ja ravintoloissa käytetään paikallisia tuotteita niin paljon kuin mahdollista. Matkamuistoiksi halutaan myydä enenevissä määrin paikallisia käsitöitä. Kylissä kestävää kehitystä edistää ennen kaikkea eloisa yhdistystoiminta ja tapahtumien järjestäminen.

 

Hanke oli Pelkosenniemen ja Sodankylän kuntien yhteinen. Hanketta hallinnoi Pelkosenniemen elinkeinokoordinaattori Mika Tenhunen yhdessä Sodankylän matkailukoordinaattori Marjo Harjulan kanssa. Hankkeen selvitystyön teki Antti Pöysä. Yhteistyössä hankkeessa oli mukana Pyhä–Luosto Matkailuyhdistyksen edustajana toiminnanjohtaja Anu Summanen. Asiantuntija–apua hankkeeseen saatiin Luonnonvarakeskukselta, Metsähallitukselta, Metsäkeskukselta ja ProAgrialta.

 

Hanke rahoitettiin Pohjoisimman Lapin Leaderin kautta, painottaen rahoittajan strategian painopisteitä elämän edellytykset ja elinvoiman kulmakivet. Hankkeelle suunnitellaan jatkoa, jossa edistetään mm. uusiutuvan energian käyttöä, energiatehokkuutta, vastuullista tuotekehitystä ja kestävyydestä viestintää. Jatkohankkeen tavoitteena on, että kestävyydestä ja vastuullisuudesta tulee entistäkin selkeämpi osa Pyhä–Luoston toimijoiden toimintakulttuuria ja arvoja.

 

Lisätietoja:

Elinkeinokoordinaattori Mika Tenhunen/Pelkosenniemen kunta, p. 040-195 0488 mika.tenhunen@pelkosenniemi.fi

Matkailukoordinaattori Marjo Harjula/Sodankylän kunta, p. 040-5656 967 marjo.harjula@sodankyla.fi

Päivitetty: 9.5.2018 11:17

Tiedostot

No content found

Linkit

No content found