Takaisin
 5.12.2019

Vuotson koulun laajan kuntotutkimuksen tulokset ovat valmistuneet - joitain korjauksia tehdään jo ennen suunniteltua peruskorjausta

Vuonna 1969 valmistuneen Vuotson koulun peruskorjaus on suunniteltu aloitettavaksi vuoden 2021 aikana. Peruskorjausten suunnittelua varten Vuotson koululla on kesällä 2019 toteutettu laaja kuntotutkimus. Kuntotutkimuksen perusteella tehdään suunnitelma peruskorjauksesta.

Kiinteistön käyttäjät ovat tehneet kunnalle myös muutamia sisäilmaan liittyviä haittailmoituksia, jotka on huomioitu kuntotutkimuksen toteutuksessa. Joitain haittailmoituksiin liittyviä korjauksia on kiinteistössä jo kesän ja syksyn aikana tehty, ja joitain lisäkorjauksia toteutetaan rakennuksessa vielä ennen varsinaisen peruskorjauksen aloittamista.  Em. korjaukset toteutetaan terveystarkastajan antamien suositusten pohjalta.

Kuntotutkimuksen perusteella korjataan joitain mahdollista terveyshaittaa aiheuttavia tekijöitä jo alkuvuonna 2020
Kuntotutkimuksen perusteella väliseinien ja ulkoseinien alaosa todettiin riskirakenteeksi, jossa havaittiin kosteusvaurioita ja muutamissa materiaalinäytteissä viite-arvot ylittäviä määriä mikrobeja, ei kuitenkaan sädesientä. Epäpuhtauksien pääsyä huoneilmaan estetään mm. tiivistyksillä ja ilmanvaihtojärjestelmän tasapainotuksella tai muuttamalla ilmanvaihto painovoimaiseksi.

Terveydenhoitajan odotustilan linoleum-matossa havaittiin vahva viite VOC-käymisestä, matto tullaan vaihtamaan mahdollisimman pian, kuitenkin aiheuttamatta isoa häiriötä koulun toimintaan. Muissa matoissa ei havaittu VOC-käymisreaktiota.

Kiinteistössä havaittiin myös ilmanvaihtojärjestelmästä huoneilmaan päässeitä kuituja. Kuidut ovat lähtöisin alkuperäisen ilmanvaihtojärjestelmän äänieristyksistä, jotka tullaan pinnoittamaan tarkoituksenmukaisilla sidonta-aineilla. Korjaustoimenpiteet tullaan suorittamaan niin ettei niistä aiheudu merkittävää haittaa toiminnalle.

Huoneilman laatua ja kuitupitoisuutta seurataan säännöllisillä kontrollinäytteenotoilla, jotta voidaan varmistaa tilojen terveellisyys peruskorjaukseen asti.

Koulun henkilöstölle ja oppilaiden huoltajille pidetty infotilaisuus tuloksista ja korjaussuunnitelmasta
Kiinteistön käyttäjille on pidetty keskiviikkona 4.12.2019 tiedotustilaisuus kuntotutkimuksen tuloksista ja korjaussuunnitelmista. Mukana tilaisuudessa oli terveystarkastaja Juha Metso, teknisten palveluiden edustus sekä koulun johto.

Päivitetty: 7.11.2018 22:05

Tiedostot

No content found