Takaisin
 24.6.2019

Avoin työpaikka: Virkasuhteinen tuntiopettaja

Sodankylän kunnan perusopetuksessa, sijoituspaikka Aleksanteri Kenan koulu, julistetaan haettavaksi
 

virkasuhteisen tuntiopettajan tehtävä velvollisuudella opettaa englantia ja ruotsia 20.8.2019 alkaen toistaiseksi

Tarjoamme haasteellisen, monikulttuurisen, kansainväliseen yhteistyöhön suuntaavan työympäristön yhtenäistä perusopetusta antavassa YK-koulussa, jossa työskentelee noin 50 koulun kehittämiseen sitoutunutta opettajaa. Tuntiopettajan tehtävässä opetusta voi olla yhtenäisen perusopetuksen kaikilla luokka-asteilla (1-9) sekä Sodankylän lukiossa. Työssä vaaditaan OPS2016:n tuntemusta, kykyä tehdä tiimi- ja monialaista yhteistyötä sekä hyviä vuorovaikutustaitoja ja aloitteellisuutta. Eduksi katsotaan monipuolinen tieto- ja viestintätekniikan osaaminen sekä sähköisten oppimisympäristöjen (esimerkiksi Peda.net, Office 365) käyttökokemus. Lisäksi edellytämme hakijalta aikaisempaa moitteetonta palvelua.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaan ja palkkaus OVTES:n mukaan.

Hakemukset tulee ensisijaisesti jättää Kuntarekry.fi -palvelun kautta Hakuaika päättyy 26.7.2019 klo 12.00. Hakemuksia ei palauteta.

Valitun on ennen vaalin vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esi-tettävä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ja lain 759/2004 mukainen huumausainetodistus viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

HAKUAIKA: 24.6.- 26.7.2019 klo 12.00 mennessä
TYÖ ALKAA: sopimuksen mukaan, mutta viimeistään 20.8.2019
PALKKAUS: OVTES
PALVELUSSUHTEEN TYYPPI: Vakinainen
YHTEYSTIEDOT: Rehtori Irja-Kaisa Lakkala, puh. 040 482 8045

Sodankylä on 9000 asukkaan vilkas, viihtyisä ja kehittyvä kunta keskellä Lappia, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Sodankylä tarjoaa joki- ja tunturimaisemineen luonnonläheisen asuinympäristön, jossa voi nauttia monipuolisista ja ympärivuotisista vapaa-ajanviettomahdollisuuksista niin luonnossa kuin erilaisissa kulttuuritapahtumissa.

Sodankylän kunta on savuton työpaikka. Lisätietoja: www.sodankyla.fi ja www.visitsodankyla.fi


Lue alkuperäinen uutinen tästä: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/virkasuhteinen-tuntiopettaja-241880-1/
Lähde: Kuntarekry
Päivitetty: 7.11.2018 22:05

Tiedostot

No content found

Linkit

No content found