Sodankylän kunnan kulttuuripalkinto Tita Vester-Mäkiselle
Sodankylän kunnan vuoden 2025 kulttuuripalkinto myönnettiin itsenäisyyspäivänä Tita Vester-Mäkiselle pitkäjänteisestä ja monipuolisesta työstä lasten ja nuorten musiikki- ja kulttuuriharrastusten edistämiseksi. Lisäksi kunta jakoi nuorten liikunta- ja kulttuuristipendit useille ansioituneille nuorille.
Sodankylän kunta on juhlistanut vuoden 2025 kulttuuripalkinnon ja nuorten liikunta- ja kullttuuristipendien saajia. Kulttuuripalkinto ja stipendit myönnetään vuosittain tunnustuksena merkittävästä työstä kulttuurin hyväksi sekä kannustuksena nuorille urheilijoille ja taiteenharjoittajille. Nuorten liikuntastipendejä myönnettiin seitsemälletoista ja nuorten kulttuuristipendejä kolmelle.
Sodankylän kunnan vuoden 2025 kulttuuripalkinto
Tita Vester-Mäkinen on tehnyt vuosikymmenten ajan mittavan ja vaikuttavan uran sodankyläläisen musiikkikasvatuksen edistäjänä. Hän on toiminut kansalaisopiston musiikinopettajana, musiikin- ja luokanopettajana, sekä Lapin musiikkiopiston teorianopettajana. Vester-Mäkinen on ollut laajasti mukana lasten ja nuorten musiikkiharrastusten tukemisessa ja kehittämisessä.
Hänen tunnetuimpia elämäntyönsä osia on yli 20 vuotta sitten perustettu lapsikuoro Lumen Laulu, jonka toiminnassa korostuvat yhteisöllisyys, kannustaminen ja luova musiikillinen toimijuus. Kuoro on esiintynyt kunnan tilaisuuksissa sekä valtakunnallisissa lapsikuorotapahtumissa, ja sillä on ollut yhteistyöprojekteja muun muassa Jukka Kuoppamäen, Suomi–Venäjä-seuran ja Tapiolan kuoron kanssa. Kuoro on julkaissut myös CD-levyn.
Tällä hetkellä Lumen Laulu on mukana valtakunnallisessa Mun kuoro -projektissa, jossa kuoro on itse luonut ja visualisoinut omaa materiaaliaan osaksi suurta kokonaisuutta. Kuoron kappale Lumimaa on valittu Mun kuoro -nuottivihkoon kaikkien projektikuorojen ohjelmistoon.
Vester-Mäkinen tunnetaan myös innostavana ja uudistuvana musiikkiteorian opettajana, joka hyödyntää opetuksessaan musiikkiteknologiaa ja ohjaa nuoria lempeästi luovaan musiikilliseen ilmaisuun. Työkaverina hän on kannustava, empaattinen ja ratkaisukeskeinen. Hänen panoksensa rikastuttaa koko musiikki- ja kouluyhteisöä.
Nuorten kulttuuristipendit
Nuorten kulttuuristipendit jaettiin kolmelle ansioituneelle nuorelle taiteenharjoittajille. Tarkoituksena on kannustaa ja innostaa ansioituneita ja lupaavia nuoria taiteenharrastajia.
- Helka Berg, musiikki – piano
Poikkeuksellisen lahjakas ja omistautunut nuori pianisti, joka hallitsee eri tyylikaudet musikaalisesti ja esiintyy aktiivisesti Sodankylän kulttuuritapahtumissa. Edustaa ylpeästi paikallista kulttuurielämää ja harjoittelee määrätietoisesti. - Inga-Maria Yli-Tepsa, musiikki – viulu
Monipuolinen ja musikaalinen nuori viulisti, joka on opiskellut seitsemän vuotta ja osallistunut aktiivisesti yhteissoittoon sekä kansanmusiikkitapahtumiin. Stipendi tukee laadukkaan kokoviulun ja jousen hankintaa sekä musiikillista kehitystä. - Iiris Neitola, nykytanssi
Ansioitunut tanssija, jonka vahva kehon ilmaisu ja musikaalisuus perustuvat laajaan tanssitaustaan. Positiivinen ja esimerkillinen asenne harrastajatovereita kohtaan.
Nuorten liikuntastipendit
Nuorten liikuntastipendit myönnettiin useille sodankyläläisille nuorille urheilijoille, jotka ovat osoittaneet aktiivisuutta, tavoitteellisuutta ja esimerkillistä asennetta omissa lajeissaan.
- Ilona Lindqvist – Lapin Veikot ry, uinti
Tavoitteellinen ja motivoitunut uimari, joka on kehittynyt nopeasti ja toimii kannustavana esimerkkinä muille. - Sylvi Hietanen – Lapin Veikot ry, uinti
Oman ikäluokkansa Lapin parhaimmistoa, tehnyt merkittäviä tulosparannuksia ja kilpaillut aktiivisesti myös ikäkausimestaruusuinneissa. - Ante Autio – Lapin Veikot ry, paini
Liikunnallisesti lahjakas ja menestynyt erityisesti kreikkalais-roomalaisessa painissa, tuo harjoituksiin positiivisen ilmapiirin. - Seela Poikela – Lapin Veikot ry, hiihto
Aktiivinen harjoittelija ja kilpailija, jolla useita palkintosijoja ja mukana Lapin urheiluakatemian leirityksessä. - Edvard Lehmusvuo – Lapin Veikot ry, hiihto
Pitkäjänteinen ja määrätietoinen harjoittelija, joka on saavuttanut useita voittoja ja sijoituksia viime talven kilpailuissa. - Santeri Harjula – Sodankylän Pallo ry, jääkiekko
Tavoitteellinen kenttäpelaaja, joka pelaa RoKin U16-joukkueessa Mestis-tasolla ja harjoittelee aktiivisesti useissa joukkueissa. - Konsta Laukkanen – Sodankylän Pallo ry, jääkiekko
Motivoitunut ja sitoutunut pelaaja, jonka esimerkillinen harjoitusasenne vahvistaa joukkuetta; pelaa SaPan U16-joukkueessa Suomi-sarjassa. - Eetu Junttila – Sodankylän Pallo ry, salibandy
Ahkera ja motivoitunut maalivahti, valittu P13-maajoukkuetiepolulle ja pelannut kaksoisedustuksella SaPa/Kellon Lyönnissä. - Aaron Rintala – Sodankylän Pallo ry, salibandy
Esimerkillisesti harjoitteleva ja kehittymishaluinen pelaaja, joka osoittaa hyvää käytöstä ja motivaatiota. - Kasperi Miettinen – Sodankylän Pallo ry, jalkapallo
Poikkeuksellisen sitoutunut ja tavoitteellinen pelaaja, menestynyt SaPan P15-futsaljoukkueessa ja aktiivinen harjoittelija. - Asla Autio – Sodankylän Pallo ry, jalkapallo
Lahjakas ja motivoitunut futsalpelaaja, joka kehittyy määrätietoisesti ja toimii avainpelaajana Pohjoisen tason 1 -liigan voittaneessa joukkueessa. - Enni Hakkarainen – Sodankylän Ratsastajat ry
Aktiivinen ja kehittynyt ratsastaja, joka luo positiivista henkeä talliyhteisöön. - Ronja Perälä – Sodankylän Ratsastajat ry
Erittäin aktiivinen hevostenhoitaja ja ratsastaja, joka osallistuu innokkaasti leireille ja harjoitteluun. - Aapo Simppala – Vuojärven Metsästysseura ry, liikuntalajit
Menestynyt hirvenhiihdon, hirvenhiihtelyn ja hirvikävelyn SM-kisoissa; osoittaa vahvaa fyysistä ja teknistä osaamista. - Kerttu Simppala – Vuojärven Metsästysseura ry, liikuntalajit
Pitkäaikainen ja aktiivinen harrastaja, menestynyt SM-kisoissa ja harjoitellut ahkerasti ympäri vuoden; harrastaa myös lentopalloa ja sirkustaidetta. - Janina Pääkkö – Tähti-Volley ry, lentopallo
Aktiivinen ja sitoutunut joukkuepelaaja, joka saavutti pronssia vuoden 2025 lentopallon Alue-SM-kisoissa Pohjoinen 1 -joukkueessa. - Miina Willman – Tähti-Volley ry, lentopallo
Ahkera ja motivoitunut pelaaja, joka pelasi vuoden 2025 lentopallon Alue-SM-kisoissa Pohjoinen 2 -joukkueessa.
