Mitä tapahtuu kunnanviraston ja kirjaston perusparannushankkeessa?
Sodankylän kunnanviraston ja kirjaston perusparannuksen toteutussuunnittelu on parhaillaan käynnissä. Suunnitelmat valmistuvat helmikuun alussa ja varsinainen remontti alkaa kirjastosta toukokuun aikana. Kirjaston muuttoa ollaan kunnanvirastolla jo hyvää vauhtia valmistelemassa, sillä kirjaston väistötiloihin muutto aloitetaan 11.3!
Sodankylän kunnanvirasto on valmistunut vuonna 1982 ja Sompion kirjaston alkuperäinen osa vuonna 1977. Molemmat rakennukset ovat rakenteellisesti, teknisesti ja toiminnallisesti perusparannuksen tarpeessa. Perusparannuksen myötä kaikki talotekniikka uusitaan ja sen lisäksi tiloja optimoidaan siten, että ne palvelevat entistä paremmin nykyaikaista työelämää. Remontin suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota esteettömyyteen ja yksi suunnittelun kulmakivistä onkin ollut saavutettavuuden parantaminen.
Kunnanvirastolle lisätään kaivattuja neuvottelutiloja ja lisäksi tiloissa huomioidaan nykyistä paremmin eri tilojen monikäyttöisyys. Toimialojen sijoittuminen uuteen kunnanvirastoon tulee myös nykyisestä hieman muuttumaan. Kunnanvirasto paikkana kiinnostaa myös kunnan eri sidosryhmiä, ja alustavasti on käyty keskusteluita eri toimijoiden mahdollisesta sijoittumisesta virastotaloon. Neuvottelut eri toimijoiden kanssa ovat kuitenkin vielä kesken. Peruskorjattuihin tiloihin siirtyy kunnan oman henkilöstön lisäksi osa tytäryhtiöistä sekä muita mahdollisia toimijoita sen mukaan, miten tiloja on vapaana.
Kirjaston väistötilat
Remontin ensimmäisessä vaiheessa remontoidaan kirjasto kokonaisuudessaan. Kirjasto siirtyy väistötiloihin kunnanviraston aulaan, kahvioon ja valtuustosaliin.
- Kirjasto suljetaan keskiviikkona 11.3.
- Tavoitteena on avata väistötilat viikolla 16.
Väistön aikana omatoimikirjasto ei ole käytössä ja aukioloajoissa voi olla pieniä muutoksia. Väistötilan aukioloajat ilmoitetaan myöhemmin.
Kunnanviraston väistötilat
Kunnanviraston väistötilat jakaantuvat pääsääntöisesti kunnan omiin kiinteistöihin muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Väistötiloihin siirrytään portaittain siten, että kunnanviraston kaikki toiminnot siirtyvät pois virastotalolta vuoden loppuun mennessä.
Eri toimialueet sijoittuvat väistön aikana eri tiloihin ja muutot tapahtuvat portaittain. Väistötiloista, niiden sijainnista ja aukioloajoista tiedotetaan heti, kun aikataulut vahvistuvat.
Perusparannushankkeen alustava aikataulu
- Kirjasto muuttaa väistötiloihin 11.3 alkaen
- Kirjaston väistötilat avautuvat vko 16
- Kirjaston remontti alkaa 05/2026
- Kunnanvirasto siirtyy väistötiloihin portaittain 05-12/26
- Kirjaston remontti valmistuu 12/26
- Kirjasto muuttaa uusiin tiloihin 1/27
- Kunnanviraston remontti alkaa 1/27
- Kunnanviraston remontti valmistuu 12/27
- Kunnanvirasto muuttaa uusiin tiloihin 1/28
Kiinnostuitko? Kysy lisää!
Matias Yliriesto
tekninen johtaja
puh. 040 774 2828
matias.yliriesto@sodankyla.fi
Ville Pyhäjärvi
tilapalvelupäällikkö/tekninen projektipäällikkö
puh. 040 1975 846
ville.pyhajarvi@sodankyla.fi
Heli Illikainen
hallinnollinen projektipäällikkö
puh. 040 152 8917
heli.illikainen@sodankyla.fi
