Takaisin
 1.2.2022

Sodankylä luopuu ylimääräisistä koronarajoituksista, alueelliset ja valtakunnalliset ohjeet yhä voimassa

​Sodankylän kunta purkaa etätyösuosituksen 1.2.2022 alkaen. Myös kunnanvirasto avataan jälleen asioinnille 1.2. lähtien. Virastolla asiointi tapahtuu ensisijaisesti ajanvarauksella, puhelimitse ja sähköpostitse.

Voimassa ovat edelleen kuitenkin seuraavat rajoitukset ja suositukset: 

  • Lapin aluehallintovirasto kieltää edelleen kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä. Sodankylän kunta ei kuitenkaan enää suosittele noudattamaan yksityistilaisuuksissa 20 hengen kokoontumisrajoitusta.  
  • Kasvomaskin käyttöä suositellaan edelleen kaikille yli 12-vuotiaille kaikissa julkisissa sisätiloissa, joissa turvavälejä ei voida pitää. Maskisuositus pidetään edelleen voimassa, sillä maskien käytöllä voidaan jonkin verran hidastaa epidemian leviämistä. 
  • Ravintoloiden koronarajoituksista päättää Suomen hallitus. Ajantasainen ohjeistus löytyy Valtioneuvoston sivuilta

Rokotuskattavuus on Sodankylässä hyvä

Sodankylässä rokotekattavuus on hyvä: 79,4 % kaikista kuntalaisista on saanut kaksi rokotetta. Kolmannen rokoteannoksen on saanut 54,9 % sodankyläläisistä.  

Koronarokotuksia jaetaan Hyvinvointikeskus Sopukassa ajanvarauksella. Yli 12-vuotiaat voivat varata ajan 1., 2. ja 3. koronarokotukseen sähköisen asioinnin kautta: www.sodankyla.fi/sahkoinenasiointi. Kolmatta rokoteannosta tarjotaan kaikille yli 18-vuotiaille sekä niille 12-17-vuotiaille, jotka kuuluvat voimakkaasti immuunipuutteisiin.

Halutessaan ajan voi myös varata Hyvinvointikeskus Sopukan ajanvarausnumerosta 020 692 884,
koronarokotenumerosta 040 579 9199 tai neuvolan toimistosta 040 583 5744. Ensisijaisesti suositellaan kuitenkin käyttämään sähköistä asiointia.

5-11-vuotiaiden rokotukset sekä 4. rokoteannokset varataan puhelimitse koronarokotenumerosta 040 579 9199.

Ensimmäisen rokotuksen yhteydessä jokainen rokotettu saa valmiiksi ajan toista rokotusta varten. 

Tarkemmat ohjeet osoitteessa www.sodankyla.fi/korona.  

Näytteenotto-ohjeet 

Koronatestejä tehdään ensisijaisesti rokottamattomille ja yhden rokotteen saaneille, jotka ovat altistuneet virukselle tai joilla on oireita sekä rokottamisen jälkeenkin vakavalle infektiolle alttiille ihmisille. 

OHJE: Kenen tulee hakeutua koronatestiin? 

Sodankylässä koronatartuntoja on todettu viime aikoina noin 20 tartuntaa päivässä. Valtaosa sairastaa taudin lieväoireisena.  

Muistilista koronatartuntojen ehkäisemiseksi

  • ota koronarokote ja kaikki suositellut tehosteannokset 
  • pese ja desinfioi käsiäsi 
  • käytä kasvomaskia julkisissa tiloissa, joissa turvavälejä ei voida pitää 
  • huolehdi turvaväleistä 
  • pysy kotona jos sairastut, tee tarvittaessa kotitesti 
  • ilmoita kontakteillesi jos olet saanut koronatartunnan 
  • noudata annettuja ohjeita eristyksestä, mikäli sairastut koronavirustautiin 


Päivitetty: 7.11.2018 22:05