Takaisin
 3.11.2020

Koronatilanne 3.11.2020: Sodankylässä vahvistettuja koronatartuntoja 12, altistuneita lähes 400 – kaiken ikäisten tulee hakeutua koronatestiin herkästi

Sodankylän kunnassa oli maanantai-iltaan mennessä vahvistettu 12 koronatartuntaa. Altistuneita on lähes neljäsataa. Ilmaantuvuus on tällä hetkellä 144 tartuntaa 100 000 asukasta kohti.

Joukkoaltistumisia useissa paikoissa
Merkittävä osa tartunnoista liittyy Sodankylän jäähallilla lauantaina 24.10.2020 pidettyihin pelitapahtumiin. Paikkakunnalla on tapahtunut useita joukkoaltistumisia viimeisen reilun viikon aikana. Altistumisia on tapahtunut ainakin Tähtikunnan koululla, Sodankylän jäähallin vapaavuoroilla, Pahtavaaran ja Kevitsan kaivoksilla ja Jääkäriprikaatissa. Viimeisin joukkoaltistuminen on tapahtunut keskustaajaman esikouluryhmässä, jonka opettajat ja oppilaat on asetettu karanteeniin. Kyseinen esikouluryhmä on osallistunut myös esikouluryhmien yhteiseen teatteriesitykseen, jossa on kuitenkin tarkasti noudatettu koronaohjeistuksia. Kunta tiedottaa kaikkia esikoululaisten huoltajia tilanteesta Wilmassa ja ohjeistaa hakeutumaan testiin herkästi.

Lasten koronatestausta tehostetaan, kaiken ikäiset testataan lievissäkin oireissa
Lapin sairaanhoitopiiri on aikaisemmin ohjeistanut, että pienten lasten lievää oireilua voi seurata ensin rauhassa kotona, eikä koronatestiin ei ole välttämätöntä hakeutua. Koronatilanteen nopean muuttumisen vuoksi Sodankylässä tehostetaan lasten koronatestausta. Kaikki lapset, myös alle 7-vuotiaat, tulee viedä koronatestiin, jos heille tulee lieviäkin hengitystie- tai vatsaoireita.

Karanteeniohjeiden noudattaminen on lakiin perustuva määräys
Sodankylän kunnan johtava lääkäri Minna Jokinen muistuttaa kaikkia karanteeniin asetettuja tilanteen vakavuudesta. Karanteeniin ei aseteta ketään kevein perustein. Koronaviruksesta puhuttaessa kyseessä on yleisvaaralliseksi luokiteltu tartuntatauti, jonka leviämistä pyritään hillitsemään tartuntatautilain määrittelemin keinoin. Altistuneelle asetettu karanteeni on siis tartuntatautilakiin perustuva määräys ja sen rikkominen on lakirikkomus. Sama koskee sairastuneen eristämistä.

Jokaisen tulee ottaa vastuu tilanteen rauhoittamisesta ja pysyä karanteenissa karanteenipäätöksen mukaisesti. Alaikäisen kyseessä ollessa vastuu kuuluu vanhemmille.

Oireilevan tulee hakeutua koronatestiin viivytyksettä ottamalla yhteys infektiovastaanottoon
Ota yhteyttä Sodankylän kunnan koronaneuvontaan ja hakeudu koronanäytteenottoon Hyvinvointikeskus Sopukkaan, jos sinulla esiintyy koronavirukseen viittaavia lieviäkin oireita: nuhaa, yskää, kuumetta, hengenahdistusta, lihaskipuja, väsymystä, pahoinvointia, ripulia tai haju- tai makuaistin puutosta.

Näytteenotto tapahtuu Sopukan infektiovastaanotolla, jonka sisäänkäynnille on erilliset ohjeet parkkipaikalla. Sopukan henkilöstö antaa puhelimessa ohjeet näytteenottoon liittyen.

Sodankylän infektiovastaanotto ja koronaneuvontapuhelin palvelee joka päivä klo 8-21, p. 040 128 5295.
 
Kunnan koronatiedotteet löytyvät koottuna kunnan kotisivuilta sodankyla.fi > Koronatietoa kuntalaisille.
Suora linkki: http://www.sodankyla.fi/ajankohtaista/Pages/uutinen.aspx?uutinen=1638

 

 

Päivitetty: 7.11.2018 22:05