Takaisin
 9.3.2020
uutiskuva

Tiedoksi: Sodankylässä hyvä valmius reagoida mahdollisiin koronaesiintymiin - normaali varovaisuus ja hyvä hygienia riittää, kunnassa toimitaan kansallisten ohjeistusten mukaisesti

Sodankylän kunnan valmius reagoida mahdollisiin koronatartuntoihin on hyvä. Johtoryhmä on tänään yhdessä johtavan lääkärin kanssa arvioinut Sodankylän kunnan osalta ajankohtaisen tilanteen koronaviruksen varautumiseen liittyen. Lapin hiihtolomaviikon päättyminen ja ulkomailta palaavat lomalaiset ovat herättäneet kysymyksiä esimerkiksi kouluun ja töihin paluusta.  
 
Sodankylän kunnan johtavan lääkärin Minna Jokisen mukaan kunnassa on juuri päivitetty terveydenhuollon pandemiasuunnitelma, ja esimerkiksi mahdollisiin koronatartuntojen esiintymisiin on varauduttu henkilöstön resurssoinnin, liikkuvuuden ja suojautumisen osalta. - Meillä on Sopukassa hyvä valmius ja tilat varautua ja hoitaa mahdollisia koronavirusinfektioita, vahvistaa Jokinen. Tilanteeseen on varauduttu myös kouluilla ja päiväkodeissa. Vielä Lapissa ei ole merkkejä pandemiasta, mutta tilannetta seurataan maakunnan tasolla ja valtakunnan tasolla tiiviisti. Jokisen mukaan kunnassa toimitaan kansallisten ohjeistusten ja linjausten mukaisesti, ja yhteistyö Lapin Sairaanhoitopiirin infektiolääkärin kanssa on myös avointa ja toimivaa.  

Tarvetta kotiin jäämiselle ei ole, jos ei ole oleskellut THL:n määrittelemillä epidemia-alueilla tai selkeästi altistunut epidemia-alueella oleskelleen seurassa 

 

Sodankylässä on tullut jonkin verran kyselyitä esimerkiksi kouluun tai töihin palaamisesta ulkomaanmatkan jälkeen. Minna Jokisen mukaan tällä hetkellä Sodankylässä ei ole syytä rajoittaa koulukäyntiä tai työskentelyä, ellei ole oleskellut epidemia-alueiksi määritellyissä maissa tai ollut läheisessä kontaktissa aluilla oleskelleiden kanssa.  Tällä hetkellä (10.3.2020) THL määrittelee epidemia-alueiksi Manner-Kiinan, Iranin, Etelä-Korean, Italian, Tirolin alueen hiihtokeskukset Itävallassa, sekä Saksassa Nordrhein-Westfalenin osavaltion. Tilannetta arvioidaan kuitenkin jatkuvasti, ja päivitetty tieto kannattaa tarkistaa THL:n sivuilta.  

 

Ajankohtaista ja päivittyvää tietoa koronaviruksesta saa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilta:  
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19 

 

 

Virustartuntoja voi ehkäistä hyvällä käsi- ja hengityshygienialla, koronaepäilyissä yhteys päivystykseen 

 

Jos epäilet koronavirustartuntaa ja jos sinulle tulee hengitystieoireita, kuten yskää, kuumetta tai hengenahdistusta 14 vuorokauden kuluessa epidemia-alueelta poistumisen jälkeen tai olet ollut läheisessä kontaktissa uuteen koronavirukseen sairastuneeseen henkilöön, ole ensin puhelimitse  yhteydessä hyvinvointikeskus Sopukan henkilökuntaan, puh. 020692884 (arkisin 8-14) tai 020692881 (joka päivä 8-21).   

 

Koronavirustartunnalta voi parhaiten suojautua noudattamalla hyvää käsi- ja hengityshygieniaaKädet pestään huolellisesti vedellä ja saippualla. Kuivaamiseen käytetään mielellään kertakäyttöistä paperipyyhettä. Tarvittaessa käytetään alkoholipitoista käsihuuhdetta. Hengityshygienialla tarkoitetaan sitä, että yskimisen tai aivastamisen yhteydessä suun ja nenän edessä käytetään mielellään kertakäyttöistä paperinenäliinaa, joka laitetaan roskiin käytön jälkeen. Tämän jälkeen huolehditaan jälleen hyvästä käsihygieniasta. 

 
Linkit THL:n ohjevideoihin:

 

Johtava lääkäri Minna Jokinen muistuttaa, että Sodankylässä on alkanut nyt myös influenssakausi, ja influenssatartuntoja on odotettavissa lähiaikoina. Myös influenssatartuntoja voidaan ehkäistä hyvällä käsi- ja hengityshygienialla.  

HUOM: Kaikissa korkean kuumeen henkigitystieinfektioissa tulee olla ensin puhelimitse yhteydessä vastaanotolle (ei vain koronaepäilyissä).

Päivitetty: 7.11.2018 22:05

 Ajankohtaista

Tiedostot

No content found