Takaisin
 5.11.2019

Sodankylän kunnanhallitus esittää, että Sodankylä ei nosta tulovero- tai kiinteistöveroprosentteja – talouden säästöjä tulisi hakea karsinnoilla

​Sodankylän kunnanhallitus käsitteli tänään tiistaina 5.11.2019 kokouksessaan Sodankylän kunnan tulovero- ja kiinteistöveroprosentteja vuodelle 2020. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että Sodankylän kunnan tuloveroprosentti pysyy ennallaan ja on 20,00 % vuonna 2020. Yleiseen kiinteistöveroon ja muiden asuinrakennusten kiinteistöveroon kunnanhallitus ei myöskään osoita korotusehdotuksia.

 

Päätös veroprosenteista tehtiin äänestyksen jälkeen

 Kunnanhallituksen päätös veroprosenttien ennallaan pitämisestä tehtiin äänestyksen jälkeen. Sodankylän kunnanjohtaja Kirsi Virtanen esitti hallitukselle pohjaesityksessään tuloveroprosenttiin 1,25% korotusta ja vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosenttiin 0,05% korotusta ja muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosenttiin 0,02% korotusta.  

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Mikko Pyhäjärvi esitti kokouksessa, että kiinteistöveroa eikä tuloveroa nosteta. Kauko Nurmela esitti, että tuloveroprosenttia ei nosteta ennen kuin verokertymien ja säästöjen yhteisvaikutus on tiedossa valtuuston joulukuun kokouksessa.

Pyhäjärven esitys voitti kädennostoäänestyksessä 4-2 (kannattajina Pertti Tervo, Lea Aikio, Hanna Riipi ja Mikko Pyhäjärvi) Nurmelan esityksen (kannattajina Kauko Nurmela ja Maija Hirvasvuopio). Tuula Annala äänesti tyhjää.

Pyhäjärven esitys voitti kädennostoäänestyksessä myös kunnanjohtajan esityksen äänin 5-0 (kannattajina Mikko Pyhäjärvi, Pertti Tervo, Lea Aikio, Hanna Riipi ja Tuula Annala). Kauko Nurmela ja Maija Hirvasvuopio äänestivät tyhjää.


Sodankylän kunnan taloustilanne vaatii kovia säästötoimenpiteitä

 Sodankylän taloustilanne uhkaa mennä vuoden 2019 tilikauden aikana yli kolme miljoonaa euroa miinukselle. Tiukka taloustilanne on ollut tiedossa jo vuoden toisella kolmanneksella, jolloin kunta ryhtyi etsimään säästökohteita. Huono taloustilanne johtuu liikaa maksettujen yhteisöverojen takaisin perinnästä, sekä kunnan arvioitua korkeammista kuluista, erityisesti sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluissa. Sodankylän kunta joutuu palauttamaan valtiolle yhteisöverotuloja yhteensä 879 000 euroa. Yllättäviä kuluja ovat aiheuttaneet myös sisäilmaongelmaisista rakennuksista tehdyt väistöt ja väistötilojen hankinta.

Kunnan nykyiset arvioidut verotulot ovat myös jäämässä talousarvion ennustetta pienemmäksi, mihin vaikuttaa merkittävässä määrin valtakunnallisessa tulorekisterissä edelleen jatkuvat ongelmat. Kunnanhallitus linjasi kokouksessaan, että kunnan talouden tarvitsemat säästöt tulisi kuitenkin hakea veroprosentin korotuksen sijaan karsinnoilla.

Kunnanvaltuusto tekee lopullisen päätöksen veroprosenteista marraskuun kokouksessaan.

 

Kiinteistöveroprosentit 2020, Sodankylä
Kh:n esitys 5.11.2019
%
Vakituiset  asuinrakennukset0,45
Muut asuinrakennukset1,15
Voimalaitokset3,10
Yleishyödyllinen yhteisö (rakennukset)0,00
Yleishyödyllinen yhteisö (maapohja)0,00
Yleinen kiint.vero (rakennukset)1,40
Yleinen kiint.vero (maapohja)1,40
Yleinen kiint.vero (rakentamaton maapohja)4,00

 

 


Päivitetty: 7.11.2018 22:05

Tiedostot

No content found

Linkit

No content found