Takaisin
 26.3.2019

Myydään: Sattasen koulurakennus

​Sodankylän kunta myy koulukiinteistön liittymineen Sattasessa, noin 15 km päässä Sodankylän keskustasta. Kohde sijaitsee noin 20 kilometrin päässä toiminnassa olevasta Kevitsan kaivoksesta sekä aivan suunnitteilla olevan Sakatin kaivoksen läheisyydessä.

Kiinteistössä on viemäri- ja vesiliittymät. Muita liittymiä ei ole.

Kiinteistö on poistettu koulukäytöstä 2013 sisäilmaongelmien vuoksi ja myydään purkukuntoisena. Rakennus on ollut kylmillään syksystä 2015 saakka.

Kiinteistö rakennettu 1947 ja viimeinen peruskorjaus tehty 2001.
Bruttoala 741 m2 ja tilavuus 2600 m3.

Rakennukselle lohkotaan määräala, jonka pinta-ala 3800 m2. (kuva määräalasta liitteenä).

Alue on kaavassa merkitty PL-alueeksi ja niille on määrätty rakennusoikeudeksi 30% tontin pinta-alasta.

3800m2 tontilla on rakennusoikeutta siis 1140m2 ja siitä koulurakennus on käyttänyt 741m2 eli rakennusoikeutta on jäljellä 399 m2.

Kiinteistöstä on kuvattu marraskuussa 2017 oheinen kopterivideo, alla suora linkki videoon: https://youtu.be/e6RW_TAv9HQ

Ostaja vastaa kiinteistökauppaan liittyvistä kuluista kuten kaupanvahvistajan palkkio, varainsiirtovero, lainhuuto- ja lohkomiskustannukset

Myynti-ilmoituksessa on kuvia rakennuksesta ulkopuolelta ja sisätiloista. Kohde myydään niillä kalusteilla, jotka sen sisällä tällä hetkellä ovat. Kaikkia kuvissa näkyviä kalusteita ei tiloista löydy ja ajantasaisen tiedon kalusteista saa vain tutustumalla kohteeseen. Kohdekäynnin suorittamatta jättäminen ei ole hyväksyttävä syy perua tarjousta.

Voit tarkastella kohteen tarkempia tietoja ja tehdä tarjouksesi osoitteessa www.kiertonet.fi

Päivitetty: 7.11.2018 22:05

Tiedostot

No content found

Linkit

No content found