Koronatietoa kuntalaisille

Jos oireilet, hakeudu koronatestaukseen matalalla kynnyksellä:

THL-Koronavirusoireet.pngOta yhteyttä Sodankylän kunnan koronaneuvontaan tai varaa sähköisen asioinnin kautta aika koronanäytteenottoon Hyvinvointikeskus Sopukkaan, jos sinulla esiintyy koronavirukseen viittaavia lieviäkin oireita:

nuhaa, yskää, kuumetta, kurkkukipua, hengenahdistusta, lihaskipuja, väsymystä, pahoinvointia, ripulia tai haju- tai makuaistin puutosta.

Näytteenotto tapahtuu Sopukan infektiovastaanotolla, jonka erilliselle sisäänkäynnille on opastus Sopukan parkkipaikalta. Sopukan henkilöstö antaa puhelimessa ohjeet näytteenottoon liittyen.

Sodankylän infektiovastaanotto ja koronaneuvontapuhelin palvelee 31.5.2021 alkaen
joka päivä klo 8-16, p. 040 128 5295
.

Ajan koronanäytteenottoon voi varata myös sähköisen asioinnin kautta. 

Koronaneuvontapuhelimessa on käytössä takaisinsoittopalvelu, eli jos numero ei vastaa, asiakas jättää takaisinsoittopyynnön ja asiakkaalle soitetaan takaisin. Takaisinsoittoja tehdään päivittäin klo 21 asti.
Näytetulokset valmistuvat pikatestillä jo muutamassa tunnissa. Asiakas tarkistaa testituloksen ensisijaisesti Omakanta.fi –palvelusta.

Vaikka koronavirusnäytteen tulos olisi negatiivinen, on suositeltavaa pysytellä kotona oireiden lievittymiseen saakka.

Huom: Yleisvaarallisen tartuntataudin tutkimus ja hoito ovat potilaalle ilmaisia, minkä vuoksi näytteenotosta ja infektiovastaanotolla käynnistä ei peritä asiakasmaksuja.

Voit myös tehdä koronaviruksen oirearvion omaolo.fi -verkkopalvelussa: Omaolo.fi oirearvio

Koronarokotusvuorot.png

 

Koronarokotukset Sodankylässä (päiv. 22.7.2021, lisätty sähköisen asioinnin tiedot)

Rokotusjonoon voi ilmoittautua nyt

  1. 16 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat
  2. Riskiryhmä 1 
  3. Riskiryhmä 2

Koronarokotusaikoja jaetaan rokotusjärjestyksen ja kullekin ryhmälle soveltuvan rokotteen saatavuuden mukaisesti.

16-vuotiaat ja tätä vanhemmat voivat varata ajan ensimmäiseen koronarokotteeseen sähköisen asioinnin kautta. Halutessaan rokoteajan voi varata myös soittamalla Hyvinvointikeskus Sopukan ajanvarausnumeroon tai koronarokotusnumeroon. 
 

Mikäli ajanvarausnumero on varattu, ohjeistetaan asiakasta jättämään takaisinsoittopyyntö. Takaisinsoittopyyntöä jättäessä on tärkeää, että asiakas valitsee asioinnin syyksi koronarokotuksen (valitse numero 4); tällöin asiakkaalle soitetaan takaisin 2 vuorokauden sisällä ja hänelle annetaan rokotusaika tai sijoitetaan rokotusjonoon. Ajanvarauksen ruuhkautuessa, takaisinsoittoaika voi venyä pidemmäksi kuin 2 vrk. Rokotusjonossa oleville soitetaan, kun heille soveltuvia rokotteita on saatavana ja rokotusaika voidaan antaa.

Ajanvaraus terveydenhuollon sähköisen asioinnin kautta, auki 24 / 7
tai Hyvinvointikeskus Sopukan ajanvarausnumerosta 020 692 884, arkisin klo 8-14 
tai koronarokotenumerosta 040 579 9199, ma-to klo 8-15.30 ja pe klo 8-13.30. 
(Koronarokotenumerossa ei ole takaisinsoittopalvelua. Numerosta annetaan ainoastaan koronarokotusaikoja).

Huom: Rokoteajanvarausta ei tule tehdä, mikäli ei kuulu rokotusvuorossa olevaan ikäryhmään tai riskiryhmiin.

Koronarokotukset etenevät Sodankylässä valtakunnallisen rokotusjärjestyksen ja rokotteiden saatavuuden mukaisesti.

Tarkista tästä mihin riskiryhmään kuulut:

Riskiryhmä 1
Yli 12-vuotiaat riskiryhmäläiset, joilla on jokin seuraavista, vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila:

  • Kaikki lääkehoitoiset tyypin II diabeetikot
  • Vaikeat keuhkosairaudet
  • Munuaisten vajaatoiminta
  • Elinsiirto tai kantasolusiirto
  • Aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti
  • Vaikea puolustusjärjestelmän häiriö
  • Vaikean krooninen munuaissairaus
  • Vaikean krooninen keuhkosairaus
  • Downin oireyhtymä

Riskiryhmä 2
Yli 12-vuotiaat riskiryhmäläiset, joilla on jokin seuraavista, vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus tai tila:

  • Jatkuvaa lääkitystä vaativa astma
  • Vaikea sydänsairaus, muun muassa sydämen vajaatoiminta (ei kuitenkaan pelkkä verenpainetauti)
  • Hengitystä haittaava neurologinen sairaus tai tila
  • Immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen
  • Vaikea krooninen maksasairaus
  • Tyypin 1 diabetes tai lisämunuaisten vajaatoiminta
  • Uniapnea
  • Psykoosisairaus
  • Sairaalloinen lihavuus (16 vuotta täyttäneet, joiden painoindeksi on yli 40 ja 12–15-vuotiaat, joiden ISO-BMI ≥ 35)

Huoltajan suostumus nuoren koronarokotukselle -lomake. 

Pyydämme huomioimaan, että rokotteita saadaan rajoitettuja eriä, ja rokotusaikoja voidaan tarjota kerrallaan vain rokotteiden määrän mukaisesti. Rokotusajat ovat ymmärrettävästi todella haluttuja ja usein ajat menevätkin nopeasti - toivommekin, että kuntalaiset jaksaisivat odotella kärsivällisesti rokotusvuoroja ja uusia aikoja. Kaikki kuntalaiset tulevat saamaan rokotteen rokotusten edetessä.

Apua ikäihmiselle tai tilanteen aiheuttamiin huoliin? 

Jos ruokahuollon, apteekkipalveluiden tai muun avun järjestäminen ikäihmisten kotiin ei onnistu naapureiden tai läheisten toimesta, ikäihmiset tai heidän läheisensä voivat ottaa yhteyttä ikäihmisten palveluohjaajiin puh. 040 187 5577 arkisin klo 9-12 tai omaan vastuuhoitajaan. Myös erilaiset vapaaehtoistahot organisoivat auttamisen keinoja. 

Jos poikkeustilanne aiheuttaa kuntalaiselle muuta huolta, perhekeskuksen palveluohjaajat palvelevat arkisin klo 9-11:30, p. 0400 694 024. Lisäksi mielenterveyspalvelut tarjoaa keskusteluapua ja psykososiaalista tukea puhelimitse ma-to klo 8-11, p. 040 678 9566.

Koronatiedotteet

Kunta tiedottaa palveluiden ja toimintojen koronarajoitusten purkamisesta ja käynnistämisestä omissa viestintäkanavissaan. Alle on koostettu Sodankylän kunnan jakamat tiedotteet kunnan palveluihin ja toimintoihin sekä Lapin maakunnan koronatilanteeseen liittyen poikkeustilanteen aikana:

Koronatiedote 29.7.2021:
Sodankylässä tulee edelleen noudattaa koronaan liittyviä suosituksia, kuntalaisia kehotetaan varaamaan aika koronarokotukseen

Koronatiedote 23.7.2021:
Sodankylässä todettu heinäkuun aikana kuusi koronatartuntaa, rokoteaikoja edelleen hyvin saatavilla

Koronatiedote 22.7.2021:
Sodankylässä otetaan käyttöön terveydenhuollon sähköinen asiointipalvelu - ajan koronarokotukseen voi jatkossa varata myös sähköisesti

Koronatiedote 12.7.2021
Sodankylässä ajan koronarokotukseen voi nyt saada suoraan ajanvaraukseen soitettaessa

Koronatiedote 9.7.2021:
Riskiryhmiin kuuluvien 12–15-vuotiaiden koronarokotukset alkavat Sodankylässä

Koronatiedote 6.7.2021 
Sodankylässä on jaossa runsaasti koronarokoteaikoja - ajan rokotukseen voi saada nyt nopeasti

Koronatiedote 22.6.2021:
Sodankylässä todettu yksi uusi ulkomailta peräisin oleva koronatartunta

Koronatiedote 16.6.2021:
Koronarokotusajan voivat nyt varata kaikki 16 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat

Koronatiedote 14.6.2021:
Sodankylän kunnan voimassa olevat koronasuositukset, päivitetty 14.6.2021

Koronatiedote 10.6.2021:
Koronarokotusjonoon voivat nyt ilmoittautua kaikki 40 vuotiaat ja sitä vanhemmat

Koronatiedote 8.6.2021:
Sodankylässä kaikki tänä vuonna 50 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat voivat ilmoittautua koronarokotusjonoon keskiviikosta 9.6.2021 alkaen

Koronatiedote 3.6.2021:
Sodankylässä ei ole enää voimassaolevia kokoontumisrajoituksia, koronarokotukset etenevät ajantasaisesti rokotemäärien mukaisesti

Koronatiedote 27.5.2021:
Sodankylässä perusterveet 1966-vuonna syntyneet ja tätä vanhemmat voivat ilmoittautua koronarokotusten ajanvarausjonoon ma 31.5.2021 alkaen

Koronatiedote 5.5.2021:
Sodankylässä yksi uusi koronatartunta; 30 altistunutta karanteeniin, altistumisia voinut tapahtua maanantaina 3.5. ja tiistaina 4.5.

Koronatiedote 3.5.2021:
Sodankylän koronarokotusajanvarauksessa ruuhkaa; takaisinsoittoaika voi venyä, mutta kaikkiin ollaan yhteydessä

Koronatiedote 30.4.2021:
Sodankylä päivitti koronaohjeita alueellisen koronakoordinaatioryhmän suositusten mukaisesti; yläkoulun ja lukion oppilaiden maskisuosituksesta luovutaan, yksityistilaisuuksiin 50 hengen osallistujarajoitus

Koronatiedote 28.4.2021:
Sodankylässä 60-69 –vuotiaat perusterveet voivat ilmoittautua koronarokotusten ajanvarausjonoon ma 3.5.2021 alkaen

Koronatiedote 19.4.2021
Sodankylän koronarokotejonoon ilmoittautuneita kehotetaan vastaamaan puhelimeen – puhelussa voidaan tarjota rokoteaikaa

Koronatiedote 7.4.2021:
Sodankylä ottaa käyttöön ajanvarausjonon koronarokotusten ajanvarauksessa

Koronatiedote 7.4.2021:
Lapin koronatilanne on rauhoittunut ja alueella palataan koronavirusepidemian perustasolle – Sodankylän koronarajoitukset ja -suositukset päivitetty

Koronatiedote 31.3.2021:
Sodankylän Lidlissä on voinut altistua koronavirukselle maanantaina 29.3.2021 klo 12-13; yksi uusi koronatartunta ulkopaikkakuntalaisella

Koronatiedote 26.3.2021:
Sodankylän koronasuositukset päivitetty, lukio palaa lähiopetukseen maanantaina 29.3.2021

Koronatiedote 24.3.2021:
Sodankylän yli 70-vuotiaat voivat varata ajan koronarokotukseen 24.3. alkaen

Koronatiedote 19.3.2021:
Lisää koronarokoteaikoja 75 vuotta täyttäneille - ajanvaraus alkaa ma 22.3.

Koronatiedote 10.3.2021
Sodankylän koronarokotukset kohdennetaan jatkossa ensin yli 70-vuotiaisiin

Koronatiedote 8.3.2021:
Sodankylässä turvavälit pitää taata asiakkaille ja toimintaan osallistuville

Koronatiedote 8.3.2021:
Sodankylässä jaetaan nyt rokoteaikoja sekä riskiryhmiin 1 että 2 kuuluville - myös yli 75-vuotiaiden rokoteaikoja taas saatavilla

Koronatiedote 2.3.2021:
Sodankylässä yläkoulu pysyy lähiopetuksessa, sivistyslautakunta vahvistaa lukion etäopetukseen siirtymisen kokouksessaan to 4.3.2021

Koronatiedote 1.3.2021:
Yli 6 hengen kokoontumisrajoitus astuu voimaan tiistaina 3.2.2021 myös Sodankylässä, kunta suosittelee noudattamaan rajoitusta myös yksityistilaisuuksissa

Koronatiedote 26.2.2021:
Sodankylä noudattaa Lapin sairaanhoitopiirin koronakoordinaatiotyöryhmän suosituksia - aluehallintovirasto ottaa ensi viikolla kantaa julkisiin kokoontumisiin

Koronatiedote 25.2.2021:
Sodankylän kunta tiedottaa mahdollisista tiukemmista koronarajoituksista, kun Lapin alueellinen koronakoordinaatioryhmä tekee sairaanhoitopiirin tason linjaukset perjantaina 26.2.2021

Koronatiedote 25.2.2021:
Yli 80-vuotiaiden rokotukset jatkuvat Sodankylässä, myös tiettyihin riskiryhmiin kuuluvien rokotusaikoja vielä saatavana

Koronatiedote 19.2.2021:
Sodankylän kunta tiukentaa koronasuosituksiaan, harrasteryhmien matkustamista muihin kuntiin ei suositella

Koronatiedote 19.2.2021:
Sodankylässä lisää koronarokotusaikoja määrättyihin riskiryhmiin kuuluville 18-70 –vuotiaille – ajanvaraus alkaa maanantaina 22.2.2021 klo 8 alkaen

Koronatiedote 17.2.2021:
Sodankylässä annetaan nyt rokotusaikoja määrätyille riskiryhmille - ajanvaraus avoinna arkisin klo 8-14

Koronatiedote 16.2.2021:
Pyhä-Luostolla on voinut altistua koronalle 9.2.2021 alkaen

Koronatiedote 15.2.2021:
Sodankylän koronarokotukset etenevät, tällä viikolla rokotetaan yli 80-vuotiaita sekä määrättyjä riskiryhmäläisiä

Koronatiedote 9.2.2021:
Sodankylän yli 80-vuotiaat voivat varata ajan koronarokotukseen tiistaista 16.2. alkaen

Koronatiedote 29.1.2021:
Sodankylän koronatilanne rauhallinen, alueellisia sekä kunnan omia suosituksia jatkettu

Koronatiedote 22.1.2021:
Sairaanhoitopiirin rajojen ylittäviä urheilutapahtumia ei suositella järjestettäväksi määräajaksi

Koronatiedote 21.1.2021:
Ikäihmisten palveluyksiköiden henkilöstön ja asukkaiden koronarokotukset aloitettu Sodankylässä tällä viikolla - kuntalaisten ei kannata vielä tiedustella rokotusaikoja

Koronatiedote 12.1.2021:
Sodankylän kunta on aloittanut sote-henkilöstön koronarokottamisen, kuntalaisten rokotukset käynnistyvät myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana – kunta jatkaa koronasuosituksia tammikuun loppuun

Koronatiedote 20.12.2020:
Sodankylässä on todettu yksi uusi koronatartunta perjantaina 18.12.2020

Koronatiedote 15.12.2020:
Sodankylän kunta jatkaa annettuja turvaohjeita ja suosituksia 10.1.2021 asti koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi 

Koronatiedote 7.12.2020:
Sodankylän Nutukkaan joukkotestit negatiiviset, ikäihmisten asumisyksikössä palataan arkirytmiin tehosiivouksen jälkeen

Koronatiedote 4.12.2020:
Sodankylän koronatilanne rauhallinen - yksi uusi tartunta ulkopaikkakuntalaisella tällä viikolla, ei altistumisia kuntalaisten keskuudessa 

Koronatiedote 2.12.2020:
Nutukkaan joukkotestauksessa ei todettu uusia koronatartuntoja, Sodankylässä ei tartuntoja pe 27.11.2020 jälkeen

Koronatiedote 30.11.2020:
Nutukkaan joukkotestauksen tulokset jälleen negatiiviset, aikaisemmin sairastuneita jo toipunut -Sodankylässä ei yhtään uutta koronatartuntaa viikonlopun aikana

Koronatiedote 27.11.2020:
Sodankylän Nutukkaan joukkotesteissä ei todettu uusia tartuntoja

Koronatiedote 26.11.2020:
Sodankylässä yksi uusi koronatartunta, kuntoutusosaston toiminta palaa Sopukkaan asteittain

Koronatiedote 24.11.2020:
Sodankylässä yksi uusi koronatartunta, ei uusia altistumisia

Koronatiedote 23.11.2020:
Nutukkaan koronatestit negatiivisia, Sodankylässä ei yhtään uutta tartuntaa

Koronatiedote 21.11.2020:
Ikäihmisten hoivayksikköön levinnyt koronavirus on johtanut viiden asukkaan kuolemaan, Sodankylän kunnassa ja Nutukkaassa surraan koronaan menehtyneitä; ei uusia tartuntoja lauantaina

Koronatiedote 20.11.2020:
Sodankylässä ei uusia koronatartuntoja perjantaina 20.11.2020

Koronatiedote 19.11.2020:
Sodankylä purkaa koronarajoituksia ja suosituksia asteittain; koulut siirtyvät takaisin lähiopetukseen maanantaina 23.11.2020

Koronatiedote 18.11.2020:
Sodankylässä yksi uusi koronatartunta, Nutukkaan joukkotestauksen tulokset negatiivisia

Koronatiedote: 16.11.2020:
Sodankylässä 3 uutta koronatartuntaa viikonlopun ja maanantain aikana

Koronatiedote 13.11.2020:
Perjantaina kaksi uutta koronatartuntaa Nutukkaassa, Sodankylässä todettu yhteensä 49 tartuntaa

Koronatiedote 12.11.2020:
​Sodankylä koronaepidemian kiihtymisvaiheessa; kunta jatkaa etäopetusta ja muita rajoitustoimenpiteitä sekä suosituksia viikolla

Koronatiedote 11.11.2020:
Palveluasumisyksikkö Nutukkaassa erityisjärjestelyjä koronatilanteen vuoksi

Koronatiedote 10.11.2020:
Sodankylässä tiistai-iltapäivään mennessä 44 todettua koronatartuntaa, uudet tartunnat Nutukkaasta

Koronatiedote 9.11.2020:
Nutukkaassa todettu lisää koronatartuntoja, Sodankylässä maanantaihin mennessä yhteensä 39 tartuntaa

Koronatiedote: 8.11.2020:
Nutukkaan asukkaalla todettu koronatartunta, tänään yhteensä 3 uutta tartuntaa Sodankylässä

Koronatiedote 6.11.2020:
Sodankylässä 3 uutta tartuntaa, ei uusia altistumisia; Nutukkaan koronatestit negatiivisia

Koronatiedote 5.11.2020:
Ikäihmisten asumispalveluyksikkö Nutukkaassa joukkoaltistuminen, kokoontumisia tulee välttää; Sodankylässä tänään 5 uutta tartuntaa

Koronatiedote 4.11.2020:
Kävitkö Sodankylän Torikioskilla tai Sopukan odotusaulassa 29.10.2020 – olet voinut altistua koronalle, toimi näin

Koronatiedote 3.11.2020:
Sodankylässä vahvistettuja koronatartuntoja 12, altistuneita lähes 400 – kaiken ikäisten tulee hakeutua koronatestiin herkästi

Koronatiedote 2.11.2020:
Sodankylän Kevitsan kaivoksella myös joukkoaltistuminen koronavirukselle; Boliden Kevitsa on ohjeistanut henkilöstöä, altistuneisiin ollaan yhteydessä

Koronatiedote: 1.11.2020:
Sodankylän kunnassa on todettu huomattavan paljon koronatartuntoja - Sodankylässä otetaan käyttöön uusia rajoitustoimenpiteitä ja vahvoja suosituksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi 15.11.2020 saakka

Koronatiedote 31.10.2020:
Sodankylässä on todettu jo useita koronatartuntoja – tällä viikolla käyttöön otetut pikatestit nopeuttavat tartuntojen toteamista

Koronatiedote 30.10.2020:
Johtavan lääkärin tiedote 30.10.2020 / Suositus harrastustoiminnan rajaamiseksi koronatilanteen vuoksi

Koronatiedote 30.10.2020:
Koronatilanne vaikuttaa Hyvinvointikeskus Sopukan palveluihin; kiireettömiä vastaanottoaikoja joudutaan perumaan tai järjestämään etänä, akuutti- ja infektiovastaanotot sekä kuntoutusosasto toimivat normaalisti

Koronatiedote 30.10.2020:
Sodankylässä todettu lisää koronatartuntoja; Tähtikunnan koulun yläkoululaiset siirtyvät etäopetukseen kahdeksi viikoksi ja tapahtumanjärjestäjille lisäohjeistuksia

Koronatiedote 30.10.2020:
Sodankylän jäähallilla viime lauantaina altistuneissa todettu jatkotartunta, lisäaltistumisia Tähtikunnan koululla

Koronatiedote 29.10.2020:
Sodankylässä todettu ensimmäinen paikallinen koronatartunta, Hyvinvointikeskus Sopukan sekä jäähallin tartuntaketjuja ja mahdollisia altistumisia selvitetään

Koronatiedote 14.10.2020:
Kunta suosittelee kasvomaskien käyttämistä julkisilla paikoilla Lapin sairaanhoitopiirin ohjeen mukaisesti; henkilöstölle ja asiakkaille ohje käyttää maskia kaikissa suorissa asiakaskontakteissa

Koronatiedote 5.10.2020:
Matkailu- ja ravintola-alan terveysturvallisuusohjeet päivitetty

Koronatiedote 15.9.2020:
Lasten koronatestauksen ohjeet päivitetty, Sodankylässä noudatetaan Lapin sairaanhoitopiirin linjauksia

Koronatiedote 1.9.2020:
Korona-altistumisia jäljittävä Koronavilkku -sovellus ladattavissa, tavoitteena ottaa käyttöön mahdollisimman laajasti

Koronatiedote 25.8.2020:
Koronaneuvotapuhelimessa otettiin käyttöön takaisinsoittojärjestelmä ja aukioloa jatkettiin

Koronatiedote 23.8.2020:
Koronaan sairastuneen marjanpoimijan koronatesti otettiin Sodankylässä, vastaanottokäynnistä ei aiheutunut altistumisia

Koronatiedote 20.8.2020:
Sodankylässä ei ole tällä hetkellä yhtään todettua positiivista koronatulosta - huhu koronatapauksesta johti hätäisiin reaktioihin koululla, syytä ylireagointiin ei ole

Koronatiedote 17.8.2020:
Läheisiä muistutetaan vierailuohjeiden noudattamisesta vanhustyön ja sosiaalipalveluiden asumisyksiköissä sekä riskiryhmien osalta kotihoidossa

Koronatiedote 14.8.2020:
Lapin sairaanhoitopiiri ohjeistaa huoltajia lapsen sairastuessa, tavoitteen ehkäistä koronaviruksen leviäminen

Koronatiedote 10.8.2020:
Rovaniemellä korona-altistuksia

Koronatiedote 8.6.2020:
Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien yhteinen koronakesäviesti lappilaisille: Toimitaan koronaturvallisesti myös kesällä!

Koronatiedote 29.5.2020:
Sisäliikuntapaikat ja kirjasto avautuvat kesäkuussa

Koronatiedote 15.5.2020:
Vierailut Sodankylän vanhustyön ja sosiaalipalveluiden asumisyksiköihin sallitaan jälleen tietyin ehdoin ja erikoisjärjestelyin

Koronatiedote 15.5.2020:
Rávvagiid čuovvumiin juohkehaš sáhttá eastit koronavirusa leavvama

Koronatiedote 8.5.2020
​Sodankylässä on siirrytty matalan kynnyksen koronanäytteenottoon ja kaikki lieväoireisetkin testataan

Koronatiedote 7.5.2020
Sompion kirjastosta voi lainata kirjoja noutopalvelun kautta 11.5. alkaen

Koronatiedote 4.5.2020
Koronarajoituksia aletaan purkaa hallitusti ja turvallisuudesta huolehtien - peruskouluun palataan 14.5. alkaen ja Hyvinvointikeskus Sopukan kiireettömät vastaanotot käynnistyvät asteittain, samalla koronatestausta lisätään

Koronatiedote 29.4.2020
Sisäministeri Ohisalo: Tänä vuonna vappua vietetään kotona

Koronatiedote 29.4.2020
Lapin aluehallintoviraston tiedote 29.4.2020: Merkittävimmän turvallisuusteon tekee edelleen jokainen meistä itse

Koronatiedote 28.4.2020
Uusi digitaalinen työkalupakki avuksi lasten koronahuoliin

Koronatiedote 24.4.2020
Lasten ja nuorten Harrasta kotona-sivusto avaa ovet kotona harrastamiseen

Koronatiedote 23.4.2020
Korona áitá ain servodaga

Koronatiedote 23.4.2020
Lapin aluehallintoviraston tiedote 22.4.2020: Koronavirus on edelleen uhka yhteiskunnalle

Koronatiedote 22.4.2020
Lemmikin tai tuotantoeläimen omistaja - näin varaudut koronan aiheuttamaan poikkeustilanteeseen

Koronatiedote 22.4.2020
Liikuntapalvelut löytyvät nyt verkosta – tutustu liikuntapalveluiden virtuaalitilaan ja liikunnanohjaajien vinkkeihin omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen kaiken ikäisille

Koronatiedote 22.4.2020
Yksinyrittäjän toimintatuen haku käynnistyy 22.4.2020

Koronatiedote 21.4.2020
Sodankylän kunnan koronavirustilanteen vuoksi aloitetut yt-neuvottelut on saatu päätökseen, lomautustarve koskee noin 100 henkilöä

Koronatiedote 17.4.2020
Lapin kuntajohtajat: Koronaperusteiset avustukset vauhdittamaan investointeja

Koronatiedote 16.4.2020
Lapin alueellisen valmiustoimikunnan tiedote: Vieläkään ei ole oikea aika lähteä Lappiin

Koronatiedote 16.4.2020
Velge ii leat rivttes áigi vuolgit Lappii

Koronatiedote 15.4.2020
Sodankylän elokuvajuhlat muuttaa muotoaan - festarielämys siirtyy poikkeusoloissa osallistujien olohuoneisiin

Koronatiedote 9.4.2020
​Koronaepidemian alkuun varaudutaan Sodankylän kunnassa monin tavoin

Koronatiedote 8.4.2020
Lapin aluehallintoviraston tiedote 8.4.2020: Rajoitusmääräysten ja suositusten noudattaminen koronaviruksen torjunnassa ehdottoman tärkeää

Koronatiedote 7.4.2020
​LSHP-tiedote 7.4.2020: Kolarin ja Kittilän kuntien alueella koronaepidemia alkanut – ei vielä muualla Lapissa

Koronatiedote 6.4.2020

Koronatiedote 31.3.2020

Koronatiedote 30.3.2020
Valtakunnalliset numerot ja sovellukset tarjovat tietoa ja tukea koronahuoliin

Koronatiedote 27.3.2020
Keskustaajaman paikallisliikenne keskeytyy ma 30.3. alkaen, palvelu- ja asiointiliikenne jatkaa toimintaansa Sodankylässä

Poikkeusolot vaikuttavat palveluiden järjestämiseen ja henkilökuntaan

Koronatiedote 11.3.2020
Sodankylän kunta avaa neuvontanumeron kuntalaisille, jotka epäilevät koronavirustartuntaa tai -altistumista

Koronatiedote 9.3.2020
Sodankylässä hyvä valmius reagoida mahdollisiin koronaesiintymiin - normaali varovaisuus ja hyvä hygienia riittää, kunnassa toimitaan kansallisten ohjeistusten mukaisesti

 

Päivitetty: 29.7.2021 15:37

 Ajankohtaista

Koronatietoa pohjoissaameksi

 Content Editor ‭[3]‬

Yhdistys - ilmoita  tarjoamasta avusta ja tuesta Lapissa:

Lappilaiset.fi
sivutolle kootaan tietoa yhdistysten tarjoamasta avusta ja tuesta korona-viruksen aiheuttaman poikkeustilanteen aikana.