Elinvoimaiset kylät

Elävä maaseutu on biotalouden perusta

"Elinvoimaiset kylät ovat tärkeässä asemassa maaseutuelinkeinojen ja biotalouden edistämisessä; raaka-aineet tulevat maaseudulta."

Sodankylä on perinteisesti ollut vahva maa- ja metsätalouspitäjä. Pohjoisissa olosuhteissa asutaan lähellä luontoa ja osataan hyödyntää luonnonvaroja kestävällä tavalla. Elinvoimaiset kylät ovat tärkeässä asemassa maaseutuelinkeinojen ja biotalouden edistämisessä; raaka-aineet tulevat maaseudulta.

Hyvän elämän edellytysten luominen alueen asukkaille on Sodankylän kuntastrategian toiminta-ajatus. Kolmekymmentä kylää ja vilkas kirkonkylä muodostavat alueelle omaleimaisen elämäntavan. Maaseutuelinkeinojen ja luontaistalouden kehittyminen sekä julkisten palvelujen turvaaminen uusilla tavoilla tukee kylien elinvoimaisuutta ja asukkaiden viihtyvyyttä. Pitkien etäisyyksien alueella digitalisaation kehittyminen avaa uusia tapoja järjestää palveluita asiakkaan tarpeet huomioiden.

Haluamme Sodankylässä, että meillä kaikilla on hyvä elää ja asua täällä. Meille on tärkeää, että voimme vaikuttaa omaa elämäämme koskeviin asioihin.

Sodankylässä biotaloutta edistävän kylätoiminnan tavoitteita ovat:
• turvataan peruspalvelut kuntalaisille,
• hyödynnetään digitalisaatiota,
• edistetään kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja
• hyvän huomisen rakentaminen yhdessä

 

Päivitetty: 8.8.2016 16:22

 Ajankohtaista

No content found

 Content Editor

​Lomituspäällikkö
Eini Kivilompolo
p. 040  548 1674

Projektipäällikkö
Marjaana Aarnio
p. 045 874 3274

Käyntiosoite:
Sodankylän kunnanvirasto
Jäämerentie 1
99601 Sodankylä
näytä sijainti kartalla

No content found

No content found