Tapahtuman tiedot

Takaisin
 14.6.2017 12:00Sodankylä, Kitisenrannan koulu
Festivaali

32. Sodankylän elokuvajuhlat

Sodankylän elokuvajuhlat on tunnelmaltaan yksi maailman ainutlaatuisimmista festivaaleista: keskiyön auringon alla kohtaavat maailman kuuluisimmat elokuvaohjaajat, uuden elokuvan nousevat nimet, kansainvälinen yleisö ja tavallinen kadunmies välittömässä ja lämpimässä ilmapiirissä. Tätä festivaalia leimaa ennen kaikkea rakkaus elokuvaan, täältä puuttuvat jäykät muodollisuudet eikä byrokratian viidakkoon eksymisestä ole pelkoa. Elokuvia näytetään neljässä esityspaikassa ympäri vuorokauden. Vuorokaudenajalla ei ole merkitystä, aurinko paistaa yhtä kirkkaana astuipa yleisö ulos esityksestä kello neljältä aamulla tai iltapäivällä. Erityisen suosittuja ovat olleet vuosittain järjestetyt mykkäelokuvaesitykset elävän musiikin säestyksellä. Elokuvajuhlat kruunataan päävieraiden aamukeskustelutilaisuuksilla. Ketäpä ei kiinnostaisi, minkä elokuvan maailman kuuluisimmat ohjaajat ottaisivat mukaansa autiolle saarelle! Joka vuosi festivaalilla vierailee myös maailman parhaita uusien elokuvien ohjaajia, elokuvan ammattilaisia Suomesta ja muualta maailmasta sekä 150–200 tiedotusvälineiden edustajaa. Sodankylän kunnan majoituskapasiteetti asettaa yleisön määrälle luonnolliset rajansa, kävijämääräksi on vakiintunut 18 000–20 000. "Sodankylän henki" tunnetaan hyvin maailmalla, ja sitä on kiittäminen erityisesti ansiokasta vierasjoukkoa. Sodankylän elokuvajuhlilla ovat vuosien aikana vierailleet mm. Francis Ford Coppola, Milos Forman, Joe Dante, Abbas Kiarostami, Harriett Andersson, Mike Leigh sekä Emir Kusturica.
Järjestäjä: Sodankylän elokuvajuhlat
Pääsymaksu: 0,00 €
Lue lisää tapahtumasta tästä: http://www.msff.fi/index.php/fi-FI/

Päivitetty: 15.3.2016 11:07

Tiedostot

No content found