Takaisin
 15.11.2017

Oletko läheishoitaja? ODA-hanke toteuttaa kyselyn läheishoitajuuden kehittämiseksi

Sodankylä on mukana pohjoisimpana kuntana STM:n kärkihankkeesssa ODA (Omat digiajan hyvinvointipalvelut). Kehittämiskohteeksi valikoitui aika ennen sopimuksellista omaishoitoa, jota kutsutaan läheishoitajuudeksi. Kehittämisen tavoitteena on tarjota läheishoitajille riittävän aikaisin hänen tilanteeseensa sopivaa tukea ja sillä tavoin auttaa häntä ja hänen hoidettavaansa pärjäämään paremmin ja pidempään kotona.

Hankkeen aikana on kehitetty Minäkö läheishoitaja? -kysely, jonka avulla läheishoitaja ohjautuu hänelle sopivan tuen piiriin. Kysely pohjautuu Polku-hankkeessa laadittuun Testaa olenko omaishoitaja - kyselyyn. Minäkö läheishoitaja? –kysely on pisteytetty kolmeen eri ryhmään tuen tarpeen mukaisesti. Sähköistä kyselyä testataan vuoden 2017 loppuun asti.

Minäkö läheishoitaja? –kyselyn testausaikana vastaajan jättäessä yhteystietonsa ja antaessa luvan, ammattilainen ottaa häneen yhteyttä ja käy hänen kanssaan läpi kyselyn tulokset ja ohjaa oikean tuen ja palvelun piiriin. Kyselyn tuotantokäyttöönoton jälkeen vastaaja tulee saamaan automaattisesti ohjauksen oikean tuen ja palvelun piiriin.

Koetko olevasi läheishoitaja? Vastaa kyselyyn tästä linkistä:
https://my.surveypal.com/Minako-laheishoitaja

 
Päivitetty: 7.11.2018 22:05

Tiedostot

No content found

Linkit

No content found