Takaisin
 27.10.2016

Avoin työpaikka: Sairaanhoitajan sijaisuuksia

Sodankylän terveyskeskuksen vuodeosastolla on haettavana 10.11.2016 klo 15.00 mennessä

Sairaanhoitajan sijaisuuksia

 

Etsimme muuttuvaan toimintaympäristöömme sairaanhoitajia. Arvostamme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joustavuutta, paineensietokykyä ja aloitteellisuutta. Tehtävän hoitaminen edellyttää kiinnostusta sekä yksilö- että tiimityöskentelyyn ja kuntouttavaa hoitotyön hallintaa. Lisäksi arvostamme nopeaa kykyä omaksua uusia asioita sekä jatkuvaa oman työn arviointia ja sen kehittämistä.

Työ terveyskeskuksen 30-paikkaisella vuodeosastolla on monipuolista ja haasteellista hoitotyötä. Hoitotyötä tehdään pienryhmässä, joka suunnittelee ja toteuttaa potilaan yksilöllistä ja kokonaisvaltaista hoitoa. Vuodeosastollamme hoidetaan yleislääkäritasoista sairaanhoitoa tarvitsevia potilaita, erikoissairaanhoidosta leikkausten ja toimenpiteiden jälkeen jatkohoitoon ja kuntoutumaan siirtyviä potilaita, neurologian ja sisätautien erikoisaloilta siirtyviä potilaita sekä pitkäaikaispotilaita. Sairaanhoitaja toimii työvuoronsa aikana vastaavana hoitajana sekä viikonloppuisin päivystyksessä. Työ on kolmivuorotyötä.

Terveyskeskuksessa on käytössä Pegasos-sairauskertomusjärjestelmä. Toimiin liittyy opetusvelvollisuus.

Kelpoisuusehtona on ammattihenkilöstä annetun lain (559/1994) mukainen sairaanhoitajan laillistus.

Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Ennen toimen vastaanottamista tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus ja lain (759/2004) mukainen todistus. Toimessa noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

Haastattelut toteutetaan 14.11.2016.

Sodankylän kunta on savuton työpaikka.

Hakemukset tulee lähettää ensisijaisesti kuntarekry.fi -palvelun kautta, työavain: 119391 tai vaihtoehtoisesti sähköisesti kirjaamo@sodankyla.fi. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuutta osoittavat todistukset ja ansioluettelo.


Lue alkuperäinen uutinen tästä: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikka/119391
Lähde: Kuntarekry
Päivitetty: 9.8.2016 15:53

Tiedostot

No content found