Takaisin
 14.10.2020
uutiskuva

Kunta suosittelee kasvomaskien käyttämistä julkisilla paikoilla Lapin sairaanhoitopiirin ohjeen mukaisesti; henkilöstölle ja asiakkaille ohje käyttää maskia kaikissa suorissa asiakaskontakteissa

Toistaiseksi Sodankylän koronatilanne on rauhallinen, mutta valtakunnallisesti koronavirusepidemia on kiihtynyt ja on ensiarvoisen tärkeää, että jokainen kuntalainen muistaa noudattaa annettuja suosituksia mm. käsienpesusta ja turvaväleistä. Kasvomaskia suositellaan pidettäväksi Lapin sairaanhoitopiirin 8.10.2020 antaman ohjeistuksen mukaisesti julkisilla paikoilla aina, kun turvavälien pitäminen ei ole mahdollista. Suositus koskee joukkoliikenteen lisäksi myös kauppoja ja muita julkisia sisätiloja ja sisätiloissa pidettäviä kokoontumisia, tilaisuuksia ja tapahtumia.

Sodankylän kunnan johtoryhmä on kokouksessaan 13.10.2020 käynyt läpi koronaan liittyvät ajankohtaiset asiat ja ohjeistukset. Sodankylän kunta ohjeistaa henkilöstöä käyttämään kasvomaskeja kaikissa suorissa asiakaskontakteissa. Myös kunnassa asioiville ja kunnan yksiköissä vieraileville kuntalaisille suositellaan maskin käyttöä asiointitilanteissa.

Kunnan järjestämän kokoukset pidetään ensisijaisesti etäyhteyksiä hyödyntäen ja henkilöstön tarpeetonta liikkumista yksiköiden välillä vältetään.  

Kunnan henkilöstö esimerkkinä kuntalaisille
Johtoryhmä on sitoutunut käyttämään maskeja myös vapaa-ajallaan, esimerkiksi asioidessaan kaupassa tms. Kunta toivoo, että koko kunnan henkilöstö sitoutuu käyttämään maskeja myös työajan ulkopuolella Lapin sairaanhoitopiirin ohjeistuksen mukaisesti.

Päivitetty: 7.11.2018 22:05

 Ajankohtaista