Takaisin
 15.11.2019

Sodankylän tuloveroprosenttiin sittenkin yhden prosenttiyksikön korotus – valtuusto päätti samalla aloittaa talouden tasapainottamisohjelman ja palvelurakenneuudistuksen valmistelun

Sodankylän kunnanvaltuusto käsitteli eilen 14.11.2019 kokouksessaan Sodankylän kunnan tulovero- ja kiinteistöveroprosentteja vuodelle 2020. Kunnanvaltuusto päätti korottaa tuloveroprosenttia yhdellä prosenttiyksiköllä äänin 24-3. Vuonna 2020 Sodankylän tuloveroprosentti on 21,00% ja kiinteistöveroprosentit pysyvät ennallaan.  

Sodankylän kunnanjohtaja Kirsi Virtanen esitti alun perin kunnanhallitukselle tuloveroon 1,25 prosenttiyksikön korotusta, mutta kunnanhallituksen kanta oli tuolloin se, että veroprosentit pysyvät vuoden 2019 tasolla.


Kunnan taloustilannetta käsiteltiin ennen valtuuston kokousta valtuustoryhmien välisessä tapaamisessa ja valtuuston aamukoulussa. Toimialojen esittämien säästöesitysten ja Kuntaliiton asiantuntijoiden efektiivisestä veroasteesta antamien lisätietojen valossa, valtuusto piti ennen tulo- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistamista kokouksessa neuvottelutauon. Neuvottelun tuloksena keskustan valtuustopuolueen puheenjohtaja Arja Mäkitalo esitti, että tuloveroprosenttia nostettaisiin yhdellä prosenttiyksiköllä ja kiinteistöveroprosentit pysyvät ennallaan. Lisäksi esitettiin, että kunta tekee talouden tasapainottamisohjelman ja palvelurakenteen uudistaminen aloitetaan välittömästi. Tasapainottamisohjelman ja palvelurakenneuudistuksen tulee olla valmiina 31.3.2020 mennessä.

 

Sodankylän kunnan taloustilanne vaatii kovia säästötoimenpiteitä

Sodankylän taloustilanne uhkaa mennä vuoden 2019 tilikauden aikana yli kolme miljoonaa euroa miinukselle. Tiukka taloustilanne on ollut tiedossa jo vuoden toisella kolmanneksella, jolloin kunta ryhtyi etsimään säästökohteita. Huono taloustilanne johtuu mm. liikaa maksettujen yhteisöverojen takaisin perinnästä, sekä kunnan arvioitua korkeammista kuluista, erityisesti sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluissa. Sodankylän kunta joutuu palauttamaan valtiolle yhteisöverotuloja yhteensä 879 000 euroa. Yllättäviä kuluja ovat aiheuttaneet myös sisäilmaongelmaisista rakennuksista tehdyt väistöt ja väistötilojen hankinta.

 

Kiinteistöveroprosentit 2020, Sodankylä
Kunnanvaltuuston päätös 14.11.2019
%
Vakituiset  asuinrakennukset0,45
Muut asuinrakennukset1,15
Voimalaitokset3,10
Yleishyödyllinen yhteisö (rakennukset)0,00
Yleishyödyllinen yhteisö (maapohja)0,00
Yleinen kiint.vero (rakennukset)1,40
Yleinen kiint.vero (maapohja)

1,40

Yleinen kiint.vero (rakentamaton maapohja)6,00


Päivitetty: 7.11.2018 22:05

Tiedostot

No content found

Linkit

No content found